Päivänkorennot (surviaiset) – Ephemeroptera

Päivänkorennot (Ephemeroptera) ovat kooltaan hyvin pienestä pienehköön olevia, toukkana akvaattisia ja aikuisena terrestrisiä hyönteisiä. Suomessa esiintyvät lajit ovat väritykseltään useimmiten kellertäviä tai rusehtavia. 

Päivänkorentojen päässä on, erityisesti koirailla, isot verkkosilmät, kolme pistesilmää ja hyvin lyhyet tuntosarvet. Suuosat ovat surkastuneet. Päivänkorentojen etujalat ovat huomattavan pitkät - erityisesti koirailla. Niiden keskiruumiin 2. jaoke (mesothorax) on suuri ja keskiruumiissa on yksi tai useimmiten kaksi paria ohuita siipiä (takasiivet puuttuvat pikkusurviaisilta, heimo Caenidae). Etusiivet ovat takasiipiä huomattavasti suuremmat; etusiivet ovat muodoltaan kolmiomaiset ja takasiivet pyöreämmät. Siivet ovat kalvomaiset ja yleensä lasinkirkkaat sekä useimmiten runsassuoniset. Levossa siivet ovat pystyssä toisiaan vasten tai hieman levällään - päivänkorennot eivät anatomiansa vuoksi pysty laskemaan siipiään ruumistaan vasten. Päivänkorentojen takaruumis on hoikka ja pehmeä, ja sen kärjessä on kaksi tai kolme pitkää peräsukasta. Peräsukaset ovat usein huomattavasti ruumista pidempiä.

Ruumiin pituus maailmalla 5-34 mm. 

Toukat ovat aikuisen kaltaisia, mutta siivettömiä. Jalalliset toukat ovat ruuminmuodoltaan vaihtelevia: lieriömäisiä, litteitä tai sukkulamaisia.  Niillä on takaruumiin sivuilla tai päällä kiduksia, jotka voivat olla yksittäisiä tai parittaisia, muodoltaan lehtimäisiä, rihmamaisia tai sulkamaisia. Siipiaihiot erottuvat viimeisillä toukkavaiheilla selvästi. Takaruumiin kärjessä on perälisäkkeitä kaksi tai useimmiten kolme, niissä on yleensä karvoja tai sukasia, ja ne voivat olla jopa kaksi kertaa ruumiin pituiset. Toukkien rihmamaisten tuntosarvien pituus vaihtelee. Suuosat ovat purevat.

Päivänkorennoille tyypillistä on lisääntymiseen liittyvä koiraiden parveilu: koiraat lentelevät rytmikkäästi ("survominen") ylös-alas tai edestakaisin (vaakasurviaiset, Heptageniidae) veden päällä usein kirkkaalla kelillä houkutellakseen naaraita. Parveilun aika vuorokaudessa on lajityypillinen. Naaraat lähestyvät parvia, koiraat tarttuvat niihin pitkillä etujaloillaan ja parittelu tapahtuu lennossa.

Muninta tapahtuu yleensä muutaman tunnin päästä parittelusta tai joskus vasta parin viikon jälkeen. Naaras laskee munansa yksitellen tai ryhminä veteen, joko lennosta, asettamalla ne pinnalta kiviin tai kasveihin, tai naaraat ryömivät munimaan pinnan alle. Joillain lajeilla munat kuoriutuvat välittömästi, toisilla kuoriutuminen voi tapahtua vasta seuraavana vuonna. 

Muodonvaihdos on vähittäinen. Toukka on aikuisen kaltainen, mutta siivetön. Toukkavaiheita huomattavan monta, voi olla jopa yli 20. Päivänkorennot ovat ainoita hyönteisiä, jotka siivellisinä ja lentokykyisinä esiaikuisina (subimago) luovat vielä kerran nahkansa.

Elinkierto munasta aikuiseksi kestää muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen. Toukkavaihe kestää lajista riippuen 1-3 vuotta. Aikuiset ovat lyhytikäisiä (koska eivät kykene syömään surkastuneiden suuosiensa takia) eläen vain tunteja, päiviä tai muutaman viikon. Ne keskittyvät elonsa aikana vain lisääntymiseen.

Talvehtiminen tapahtuu joko toukkana tai munana.

Toukkien ravintona yleensä levät ja kuollut kasviaines (detritus), jotkin harvat petoja. 

Aikuiset eivät yleensä kykene syömään surkastuneiden suuosiensa takia, joten ne ovat lyhytikäisiä eläen vain tunteja, päiviä tai muutaman viikon.

Akvaattisia toukkia tavataan kaikenlaisissa vesielinympäristöissä. Useimpien lajien toukat elävät virtavesissä, mutta jotkin viihtyvät myös järvien avoimilla rannoilla (esim. Ephemera danica, Heptagenia sulphurea). Jotkin lajit elävät vain järvissä (esim. Cloeon dipterum, Caenis robusta) ja muutamia lajeja (esim. Caenis spp. ja Baetis fuscatus) esiintyy myös murtovedessä. Suurin osa lajeista suosii rantavyöhykettä, jossa on paljon vesikasvillisuutta. Vain muutamat lajit elävät syvillä pohjilla (Caenis spp. ja Ephemera spp.). Virtavesissä toiset lajit elävät kasveilla ja toiset kivien alla (esim. Heptagenia sulphurea). Jotkin lajit ovat sidoksissa lähteisiin (krenofiilit). 

Aikuisia tavataan vesistöjen läheisyydestä.

Taloudellinen ja ekologinen merkitys tunnettu: toukkien merkitys erittäin suuri kalojen, kuten lohen ja taimenen, ravintona. Jotkin lajit ovat herkkiä elinympäristön muutoksille, joten ne voivat toimia bioindikaattoreina ympäristön tilasta.

Chinery, M.1978: Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.

Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.

Gullan, P. J. & Cranston, P. S. 2004: The Insects:An Outline of Entomology, 3rd Edition. — Blackwell Publishing. 584 s.

Krogerus, H. (toim.). 1985: Suomen eläimet 4. Hyönteiset. — Weilin+Göös. 344 s.

McGavin, G. C. 2001: Essential Entomology. — Oxford University Press. 318 s.

Rosenberg, D. M., & Resh, V.H. 1993: Introduction to freshwater biomonitoring and benthic macroinvertebrates. In: Rosenberg,D.M., Resh, V.H. (toim.), Freshwater Biomonitoring and Benthic Macroinvertebrates. — Chapman and Hall, New York. s. 1–9.