Pihtihäntäiset – Dermaptera

Pihtihäntäiset (Dermaptera) ovat pieniä, pitkänomaisia ja hieman litistyneitä hyönteisiä, joiden tunnusomaisin piirre on niiden takaruumiin pihtimäiset perälisäkkeet. Väritykseltään suomalaiset lajit ovat rusehtavia.

Pihtihäntäisten leveässä ja litistyneessä päässä on verkkosilmät, pistesilmiä ei ole, tuntosarvet ovat pitkät, rihmamaiset ja monijaokkeiset, ja suuosat purevat. Pihtihäntäisten keskiruumiin etuselkä (pronotum) on neliömäinen. Suomalaisilla lajeilla on kaksi pari siipiä (ulkomaisilla lajeilla siivet voivat puuttua). Etusiivet ovat lyhyet ja jäykät peitinsiivet, joissa ei ole suonitusta, ja jotka ulottuvat vain takaruumiin etupään ylle. Ohutta ihokerrosta muistuttavat takasiivet ovat laskostettuina etusiipien alle ja avattuina ne ovat puolikuun muotoiset. Pihtihäntäisten takaruumis on taipuisa, pitkänmallinen ja teleskooppimainen: selkäkilvet (terga) ovat osittain päällekkäisiä. Jalat ovat lyhyehköt. Takaruumiin kärjessä, kuten edellä todettu, on jäykät, pihtimäiset perälisäkkeet. Koiraiden pihdit ovat käyrät ja naarailla ne ovat suorahkot.

Maailmalla pihtihäntäisten ruumiin koko vaihtelee 5-54 mm välillä. Suomessa ruumiin pituus 4-15 mm.

Suomen suurin pihtihäntä on isopihtihäntä (Forticula auriculata), jonka ruumis on 10-15 mm pituinen.

Toukat ovat aikuisen kaltaisia, mutta siivettömiä. Toukkien tuntosarvet ovat lyhyemmät ja pihdit pienemmät ja hennommat kuin aikuisilla.

Isopihtihäntä on 10-15 mm pituinen, pensaspihtihäntä 6-10 mm ja pikkupihtihäntä 4-7 mm.

Ks. Elinkierto.

Muodonvaihdos on vähittäinen. Toukka on aikuisen kaltainen, mutta siivetön. Toukkavaiheita on suomalaisilla lajeilla neljä.

Elinkierto kestää ilmeisesti noin yhden vuoden. Naaras laskee syksyllä hedelmöittyneet munat maahan kaivamaansa koloon ja vartioi niitä talven yli. Poikaset kuoriutuvat keväällä. Hyönteismaailmassa suhteellisen poikkeuksellisesti naaras ruokkii ja huolehtii poikasista. Poikasten kuoriutumisen jälkeen lähteistä riippuen emo joko kuolee ja poikaset syövät emon, tai naaras saattaa jatkaa toukista huolehtimista vielä niiden lähdettyä pesäkolosta. Aikuistuminen tapahtuu loppukesällä ja parittelu syksyllä. 

Talvehtiminen tapahtuu siis aikuisena tai munana.

Ravintona kasvit ja kuolleet sekä elävät hyönteiset ja muut selkärangattomat.

Liikkuvat yleensä yöaikaan ja piilottelevat karikkeessa tai oksien ja kivien alla.

Käyttävät pihtejään puolustautumiseen, siipien laskostamiseen sekä saaliin käsittelyyn.

Lentävät vain harvoin.

Kaikenlaisissa maaelinympäristöissä, mutta suosivat ahtaita ja kosteita paikkoja. Voivat hakeutua ihmisasutuksiin, mutta eivät ole haitallisia ihmiselle.

Pihtihäntäisten ekologisesta ja taloudellisesta merkityksestä ei mainittua tietoa lähdemateriaaleissa - aiheita ei oletettavasti ole tutkittu.

Pihtihäntäisnaaras vartioimassa muniaan: video.

Chinery, M.1978: Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.

Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.

Gullan, P. J. & Cranston, P. S. 2004: The Insects:An Outline of Entomology, 3rd Edition. — Blackwell Publishing. 584 s.

Krogerus, H. (toim.). 1985: Suomen eläimet 4. Hyönteiset. — Weilin+Göös. 344 s.

McGavin, G. C. 2001: Essential Entomology. — Oxford University Press. 318 s.

Kreik. dermatos = iho, ptera = siivet. Lahkon tieteellinen nimi Dermaptera viittaa lahkon edustajien ihomaisiin takasiipiin.