Aaltopikkumittari – Eupithecia cauchiata

Siipiväli 19–22 mm. Etusiivet melko leveät, vaaleanharmaat, niissä useita tummemman harmaita, aaltoilevia poikkijuovia. Etureuna hiukan pohjaa tummempi. Ulkosarake yksivärisen harmaa, siinä hyvin hieno, valkeahko aaltoviiru, joka takakulmassa on laajentunut selvemmäksi, valkeaksi pilkuksi, joka voi joskus puuttua, takasiivistä lähes aina.

Muna melko pyöreän ovaali, litistynyt; pinta vahvasti kiiltävä, siinä sormellisia kuoppia. Väri valkea.

Toukka hyvin hoikka, n. 23 mm, lehdenvihreä–mehuvihreä; selkäpuoli tummempi kuin vatsapuoli, kuvioton tai selkä tummanvihreä, hienoista, valkeista pilkuista koostuvan sivuselkäjuovan rajaama; sivuharjanne matala, valkea, alhaalta tummanvihreävarjoinen. Vatsa hiukan vaaleamman vihreä, vatsajuova hieno, tummanvihreä. Koko iho hyvin hienosti valkorakeinen. Pää ja rintajalat ruumiin väriset. Peräkilvessä ruosteenpunainen, valkoreunainen täplä.

Kotelo keskisuuri, vanttera, 7,5–8,5 mm, vaaleanruskea, siipiaiheet vihreät. Pintarakenne karkeahko. Metanotum ilman pistekuoppia. Dorsaaliura matalahko, kapea, takaa vain punaruskeareunainen. Takareuna hiukan kohonnut verrattuna etureunaan, siinä lukuisia pieniä ja lyhyitä (korkeintaan 1/5 kohdalle 10. tergiittiä ulottuvia) erisuuruisia ulkonemia, nämä joskus vähentyneet keski- ja sivuselkäulokkeiksi. Jaokkeen A10 vatsapuolen frontolateraaliset kohoumat suuret, mutta matalat. Kremaster selkäpuolelta katsottuna kohtalaisen erottuva, lyhyempi kuin tyvensä leveys, sivut vahvasti kuperat, kärki useimmiten melko suippo, dorsoventraalisesti vahvahkosti litistynyt, vatsapuolelta tyvestä usein hiukan syvennyt. Pinta, varsinkin selkäpuolen, selvästi poikkiuurteinen ja poikkiryppyinen. Sukaset selvästi lyhyemmät kuin kremaster, D2:t suuremmat kuin muut. D1:t lähtevät useimmiten kaukaa toisistaan kremasterin keskikohdan etupuolelta, Sd1:t suunnilleen D1:ien ja L1:ien puolivälistä tai lähempää L1:iä, L1:t läheltä D2:ia.

Hiukan leveämpisiipinen kuin harmopikkumittari (E. satyrata), ulkosarake leveämpi, tummempi ja yksivärisempi.

Koiraan 8. sterniitti verrattain pieni, etureunasta syvään sisentynyt. Takaosa tylppä ja hienolovinen, reunat hiukan vahvemmin kitinisoituneet.

Lentää kesäkuun alusta heinäkuun alkuun.

Toukka heinä–syyskuussa.

Kotelo talvehtii.

Lentää iltahämärissä ja yöllä; tulee valolle.

Toukka elää kultapiiskulla (Solidago virgaurea). Yöaktiivinen; lepää päivisin lehden alapinnalla keskisuonen suuntaisesti tai varrella alaviistoon ojentuneena.

Koteloituu melko lujaan, kasvinjätteistä koottuun koppaan maanpinnalle ravintokasvin välittömään läheisyyteen.

Lehdesniityillä, metsänreunoilla, pientareilla.

Lepiforum

Moth Dissection UK

Svenska fjärilar

Dietze, K. 1871. Beschreibung der Raupe von Eupithecia Cauchyata Dup., Austerata Freyer. Entomologische Zeitung 32: 278–279. Stettin.

Mikkola, K., Jalas, I. & Peltonen, O. 1989. Suomen perhoset. Mittarit 2. Suomen Perhostutkijain Seura, Recallmed Oy, Hanko. 280 s.

Patočka, J. 1996. Die Puppen der mitteleuropäischen Blütenspanner. Dortmunder Beiträge zur Landeskunde 30: 185–283.

Petersen, W. 1909. Ein Beitrag zur Kenntnis der Gattung Eupithecia Curt. Deutsche Entomologische Zeitschrift "Iris" 22(4): 203–314, [1–28].

Prout, L. B. 1912–1916. The Palaearctic Geometrae. Teoksessa: Seitz, A. (toim.): The Macrolepidoptera of the World. A systematic description of the known Macrolepidoptera edited with the collaboration of well-known specialists. The Macrolepidoptera of the Palearctic Fauna. IV. Volume. Verlag des Seitz'schen Werkes (Alfred Kernen), Stuttgart. S. I–V, 1–479.

Skou, P. 1984. Nordens Målere. Håndbog over de danske og fennoskandiske arter af Drepanidae og Geometridae (Lepidoptera). Danmarks Dyreliv 2. Fauna Bøger, København. 332 s.

Weigt, H.-J. 1980. Blütenspanner-Beobachtungen 4 (Lepidoptera, Geometridae). Mitteleuropäische Blütenspanner beobachten, sammeln und züchten (ohne Berücksichtigung der Alpengebiete). Dortmunder Beiträge zur Landeskunde 14: 3–84.

Weigt, H.-J. 1990. Die Blütenspanner Mitteleuropas (Lepidoptera, Geometridae: Eupitheciini). Teil 3: Eupithecia sinuosaria bis pernotata. Dortmunder Beiträge zur Landeskunde 24: 5–100.