Nivelkärsäiset – Hemiptera

Nivelkärsäiset (Hemiptera) ovat nykytiedon valossa maailman viidenneksi suurin hyönteislahko. Lahkon edustajat ovat ulkonäöltään ja elintavoiltaan erittäin monimuotoisia: ne ovat hyvin vaihtelevankokoisia ja -muotoisia, mutta nivelkärsäisiä yhdistävä ominaisuus on niiden tunnusomainen nivelikäs imukärsä.

Nivelkärsäisten päässä on verkkosilmät, jotka ovat usein suuret ja pistesilmien määrä vaihtelee, ne voivat myös puuttua. Tuntosarvet voivat olla pitkät tai lyhyet. Suuosat ovat pistävät ja imevät, ja ne muodostavat nivelikkään imukärsän, joka levossa on pään alla taaksepäin suuntautuneena. Kun suuosien yläleuat (mandibelit) tunkeutuvat pistettävään kohteeseen, alahuuli taipuu nivelen kohdalta mutkalle. Suuosat voivat joskus harvoin olla surkastuneet. Nivelkärsäisten keskiruumiissa on usein tunnusomainen ja selkeästi erottuva kolmiomainen pikkukilpi/kilveke (scutellum). Keskiruumiin 1. ja 2. jaoke ovat isot, 3. jaoke on pieni. Siipiä on tavallisesti kaksi paria, mutta voivat olla siivettömiä tai siivet surkastuneet. Siipipolymorfismi (lajin sisällä yksilöiden ja sukupolvien välillä) ja -dimorfismi (lajin sisällä sukupuolten välillä) ovat mahdollisia. Etusiivet, tai osa niistä, ovat kovettuneita, takasiivet kalvomaiset. Siivet ovat laskostettuina vaakalaskuisten etusiipien alle (luteet, Heteroptera) tai etusiipien kanssa kattolaskuisesti takaruumiin päällä (kaskaat, Auchenorrhyncha ja kirvansukuiset, Stenorrhyncha). Siipisuonitus on usein vähäinen tai surkastunut. Jalat ovat yleensä hoikat ja yksinkertaiset, ne voivat harvoin puuttua. Peräsukasia ei ole.

Maailmalla ruumis 1-100 mm, mutta useimmat alle 50 mm. Suomen suurin laji on ruumiiltaan 30-35 mm pitkä sauvalude, Ranatra linearis.

Toukat aikuisen kaltaisia, mutta siivettömiä.

Lisääntymis- ja parittelutavat erittäin monimuotoisia: voivat munia munansa kasvillisuuteen tai kiviin; voivat synnyttää eläviä poikasia (viviparia) ja voivat tuottaa jälkeläisiä ilman hedelmöitystä (partenogeneesi). Lisääntymiskyvyssä voi olla sukupolvenvuorottelua.

Munat usein ryhmässä. 

Kaksineuvoisuus (hermafroditismi) on mahdollista. 

Kasvukauden aikana voi olla lukuisia sukupolvia.

Muodonvaihdos on vähittäinen. Toukka on aikuisen kaltainen, mutta siivetön. Toukkavaiheiden lukumäärä nivelkärsäisillä vaihtelee kolmen ja seitsemän välillä. Joillakin lajeilla voi olla koteloa muistuttava lepovaihe ennen aikuistumista.

Elinkierto munasta aikuiseksi voi kestää muutamasta viikosta useaan vuoteen. Toukkavaihe voi olla hyvin monivuotinen.

Talvehtiminen tapahtuu ryhmästä riippuen munana, toukkana tai aikuisena.

Elintavoiltaan erittäin monimuotoinen ryhmä.

Ravintona useimmiten kasvinesteet, mutta osa lajeista petoja syöden toisia hyönteisiä tai jopa hyvin pieniä selkärankaisia (kalojen ja sammakoiden poikaset), osa kaikkiruokaisia ja osa verenimijöitä. 

Liikkumistavoiltaan monimuotoinen ryhmä: voivat lentää, juosta, uida, liitää veden pintakalvolla ja hyppiä. Osa lajeista aikuisina täysin sessiilejä (eivät liiku, vaan ovat kiinnittyneenä alustaansa). 

Jotkin nivelkärsäiset pystyvät ääntelemään hankaamalla kahta ruumiinosaansa toisiaan vasten (luteet, Heteroptera) tai värisyttämällä takaruumiin etuosassa sijaitsevia kalvoja erityisillä ääntelylihaksilla (Auchenorrhyncha-alalahkon jotkin ryhmät; Suomessa vain vuorilaulukaskas, Cicadetta montana). Ääntelyä käytetään viestimiseen ja parittelukumppaneiden houkutteluun.

Lahkolle tunnusomaista on, että jotkin voivat erittää pahanhajuista eritettä (Pentatomoidea) karkottaakseen saalistajia, houkutellakseen parittelukumppania tai muissa viestimistarkoituksissa.

Jotkin voivat erittää ympärilleen vahamaisia, limamaisia tai vaahtomaisia aineita suojakseen.

Jotkin tuottavat mesikastetta. Monille mesikastetta tuottaville lajeille, kuten kirvoille (Aphidoidea), on kehittynyt mutualistisia suhteita muurahaisten kanssa, jotka käyttävät mesikastetta ravinnokseen ja puolustavat vastavuoroisesti ravintolähdettään.

Joillakin lajeilla (Aphidoidea) voi esiintyä lahkolle poikkeuksellisesti aitososiaalisuutta, sillä yleensä sitä esiintyy vain pistiäisillä (Hymenoptera) ja termiiteillä (Isoptera, alalahko ”rososiipisten” Dictyoptera tai alaheimo torakoiden Blattodea (ala)lahkossa). Aitososiaaliset nivelkärsäiset tuottavat sotilaskastia, joka puolustaa muita yksilöitä ja ei lisäänny (käytöstä havaittu Pemphinus spirothecae -lajilla, jota esiintyy ilmeisesti myös Suomessa; ei tietoa käytöksestä suomalaisilla populaatioilla).

Jotkin lajit suojelevat muniaan ja poikasiaan. Jotkin jopa kantavat kehittyviä munia selässään (Rhynocoris-suku; ei välttämättä kuulu Suomessa esiintyvän suvun edustajan elintapoihin – kirjallisuudessa ei mainintaa).

Joidenkin lajien väritys on aposemaattinen: kirkas värikuvionti, useimmiten punamusta kuvio, varottaa saaliseläimiä lajien mahdollisesta myrkyllisyydestä.

Kaikenlaisissa maa- ja vesielinympäristöissä, myös merivedessä.

Taloudellisesti ja ekologisesti hyvin merkittävä ryhmä: monet lajit merkittäviä kasvituholaisia, voivat olla ihmisen ja muiden selkärankaisten loisia, voivat levittää tauteja, aiheuttaa kasveihin äkämiä ja niitä voidaan käyttää biologisessa torjunnassa.

Chinery, M.1978: Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.

Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.

Gullan, P. J. & Cranston, P. S. 2004: The Insects:An Outline of Entomology, 3rd Edition. — Blackwell Publishing. 584 s.

McGavin, G. C. 2001: Essential Entomology. — Oxford University Press. 318 s.

Paukkunen,J., Teräs, I. & Viitasaari, M. 2017: Pistiäiskurssi – kurssimoniste. — Helsingin yliopisto, Biotieteiden laitos. 27 s.

Rintala,T. & Rinne, V. 2010: Suomen luteet. — Hyönteistarvike TIBIALE Oy. 352 s.

Kreik. hemi = puoli, ptera = siivet. Lahkon tieteellinen nimi viittaa siihen, että useilla lajeilla (alalahko Heteroptera, luteet) etusiipien alkuosa on peitinsiipimäisen kova, mutta loppuosa kalvomainen.