Mustatokko – Gobius niger

Mustatokko on suurin alkuperäisistä tokkolajeistamme ja muistuttaa ulkoisesti tulokaslaji mustatäplätokkoa.
Pituus tavallisesti 4–7 cm, suurimmillaan maailmalla noin 18 cm. Ruumiinmuoto on matala ja paksu. Väritys on tavallisesti tumma, jopa lähes musta, mutta voi vaihdella myös punertavan tai kellertävän ruskeaan. Kyljillä on tummia laikkumaisia poikkijuovia. Kaksi selkäevää ovat tyvestä lähes kiinni toisissaan ja pyrstöevä on pyöreäpäinen. Vatsaevät ovat kasvaneet yhteen muodostaen imukupin, jolla mustatokko voi tarttua pohjan kiviin. Silmät ovat sammakkomaisen suuret ja sijaitsevat päälaella. Kuono on muihin tokkolajeihin verrattuna lyhyt ja tylppä.

Samannäköisiä lajeja: muut tokot, erityisesti mustatäplätokko.
Mustatokko on väritykseltään lieju-, hieta- ja seitsenruototokkoa tummempi ja muista tokoista poiketen sen takimmaisen selkäevän pituus on pitempi kuin selkäevän ja pyrstöevän väli. Mustatokolla ei ole mustatäplätokolle ominaista mustaa täplää etummaisen selkäevän takaosassa.

Koko Suomen rannikkoalue.

Itäisen Atlantin, Mustanmeren ja Välimeren matalat rannikkoalueet.

Mustatokon tarkkaa lisääntymisaikaa Suomen rannikolla ei tunneta, mutta on olemassa vahvoja viitteitä lisääntymisjakson sijoittuvan touko-elokuun välille. Annoskutu selittää pitkää lisääntymisaikaa. Kutu tapahtuu matalilla rannoilla kasvillisuuden ja upporisujen sekä -puiden suojassa, jonne koiras rakentaa pesän. Naaras roiskauttaa mätimunat pesän kattoon ja koiras jää vahtimaan niitä hedelmöityksen jälkeen. Poikaset elävät kuoriuduttuaan hetken vapaassa vedessä, mutta siirtyvät pohjaelämään noin yhden sentin mittaisina. Sukukypsyyden mustatokko saavuttaa tavallisesti toisena elinvuotenaan.

Mustatokko elää yksin tai muutaman yksilön ryhminä rantavesissä. Se on vähäliikkeinen ja hakee ravintonsa tavallisesti lähialueelta, esimerkiksi rakkoleväpuskien suojista tai pohjalta. Mustatokon ravinto koostuu pääasiassa pohjaeläimistä ja eläinplanktonista, toisinaan myös kalanmädistä ja pienistä kalanpoikasista.

Merenrannikoiden kivikko-, lieju- ja hiekkapohjat noin metrin syvyydessä. Mustatokko viihtyy myös rakkolevävyöhykkeen alaosissa ja siirtyy talvisin syvempiin vesiin, jopa 50 m syvyyteen.