Hietatokko – Pomatoschistus minutus

Hietatokko kuuluu yhdessä liejutokon kanssa Pomatoschistus-sukuun ja on sukulaistaan hieman kookkaampi, mutta muodoltaan matalampi.
Pituus tavallisesti 4–6 cm, suurimmillaan maailmalla noin 11 cm. Hietatokko on muodoltaan pitkulaisen matala ja sulautuu väritykseltään elinympäristönsä hiekkapohjiin. Vatsapuoli on muuta väritystä vaaleampi. Kyljillä, sekä rinta- ja pyrstöevän tyvessä on tummia laikkuja, jotka ovat kuitenkin epäselvempiä kuin liejutokolla. Vatsaevän etureuna on sahalaitainen. Silmän halkaisija on pienempi kuin kuonon pituus. Kutuaikana koiraiden väritys muuttuu tummemmaksi.

Samannäköisiä lajeja: liejutokko, seitsenruototokko.
Hietatokon erottaminen liejutokosta on erittäin haastavaa. Hietatokko on kahdesta lajista pitempi ja solakampi, ja yli 4 cm pituiset yksilöt ovat tavallisesti aina hietatokkoja. Hietatokon silmät ovat myös suhteessa suuremmat kuin liejutokolla ja sen vatsaevän etureuna on sahalaitainen. Varmemmin lajit erottaa toisistaan kuitenkin merististen tuntomerkkien perusteella. Liejutokolla kylkiviivan suomuja on 39–51 kpl (hietatokolla 58–73) ja takimmaisessa selkäevässä sekä peräevässä ruotoja 9–10 kpl (hietatokolla 11–12).

Suomessa koko rannikkoalueella.

Itäisen Atlantin, Itämeren, Mustanmeren sekä Välimeren meri- ja murtovesialueet.

Hietatokon kutu alkaa jo toukokuun alussa veden lämpötilan ollessa 5–6 astetta. Koiraat etsivät pesäpaikoiksi hietasimpukan kuoria, laakeita kiviä tai muita litteitä esineitä, joiden alle ne voivat kaivaa kutukuopan. Kun naaras on houkuteltu pesään, se munii mätimunat pesän kattoon. Kutu voi toistua usean naaraan kanssa. Hietatokko on annoskutija, jonka kutu toistuu 3–4 kertaa parin kuukauden aikana. Pienet 2,4–2,6 mm kokoiset poikaset kuoriutuvat 1–2 viikon kuluttua hedelmöityksestä ja elävät parin kuukauden ajan vapaassa vedessä siirtyen sen jälkeen pohjaelämään. Sukukypsyyden hietatokko saavuttaa tavallisesti noin vuoden ikäisenä ja elää harvoin yli kaksivuotiaaksi.

Hietatokko elää kesäisin melko paikallista elämää pesäkolon läheisyydessä siirtyen syksyn jälkeen syvempiin vesiin talvehtimaan. Pienimmät hietatokot syövät pääasiassa planktoneläimiä ja pienikokoisia hyönteisten toukkia. Kasvaessaan ne keskittyvät pohjalla eläviin katkoihin ja muihin äyriäisiin, matoihin ja surviaissääsken toukkiin. Myös kalanmäti kelpaa ravinnoksi, kun sitä on saatavilla.

Kesäisin hietatokot viihtyvät parhaiten melko matalilla hiekka-, lieju- ja sorapohjilla, kuitenkin hieman liejutokkoa syvemmällä. Ne oleskelevat mielellään myös kasvillisuuden seassa ja ovat paikoitellen rantojen runsaslukuisin kalalaji. Vesien kylmetessä hietatokko siirtyy talvehtimaan 20–40 m syvyyteen.