Nesidiocoris tenuis

Yleiskuvaus

Nesidiocoris tenuis on sekä biologinen torjuntaeliö että tuholainen, joka levisi Suomeen vuonna 2008. Se on Suomessa aiheuttanut vahinkoa tomaattituotannossa talvikaudella. N. tenuis aiheuttaa vioituksia kasveille etenkin silloin, kun jauhiaisia tai muuta hyönteisravintoa ei ole sille riittävästi tarjolla. N. tenuis on ongelmallinen myös, koska se vaikeuttaa biologisen torjunnan käyttöä. Suomessa N. tenuista ei ole sallittua käyttää biologisessa torjunnassa ja Ruokavirasto tarkkailee sen esiintymistä tomaatintuotannossa sekä valvoo sellaisisa biologisessa torjunnassa käytettäviä tuotteita, joiden mukana se saattaa levitä viljelmille.

N. tenuis ei ole hävitettävä kasvintuhooja, jonka torjumiseksi viranomaiset ryhtyvät toimenpiteisiin, vaan sen torjuminen on viljelijän omalla vastuulla. Taimituotannossa N. tenuis -ludetta  ei saa olla.

 

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Ruokavirasto, linkit päivitetty 2019

CC BY 4.0

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Suomesta yhteensä
havaintoa
?
ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua
Lajiluettelo
Lajitietokeskuksen lajiluettelo
Tieteellinen nimi
Nesidiocoris tenuis
Auktorit
(Reuter, 1895)
Yleiskieliset nimet
  • Tobacco leaf bug (englanti)
Tunniste
http://tun.fi/MX.53058
Taksonominen taso
laji
Esiintyminen Suomessa
Julkaistu tieto Suomesta
Esiintymisen tyyppi
  • Ihmisen vaikutuksesta
Tämä laji on vieraslaji
VakiintuneisuusEi esiinny luonnonvaraisena Suomessa
Hallinnolliset lajitiedot
  • Kansallinen vieraslajistrategia (VN 2012) ?
Asiantuntijat
  • Anders Albrecht
  • Heidi Viljanen
Eliöryhmät
  • Hyönteiset ja hämähäkkieläimet
  • Nivelkärsäiset
  • Luteet