Dikerogammarus villosus

D. villosus on kotoisin Ponto-Kaspian alueelta ja esiintyy monien Euroopan jokien alajuoksuilla. Se viihtyy parhaiten makeissa vesissä ja murtovesissä alle 10 promillen suolapitoisuudessa. Tappajakatka sietää laajojakin lämpötilan ja suolapitoisuuden muutoksia – sen tiedetään kykenevän sopeutumaan jopa 20 promillen suolapitoisuuteen. Lisäksi se kestää hyvin myös alhaisia happipitoisuuksia.

Joustavien ympäristövaatimusten lisäksi nopea lisääntyminen ja kasvu sekä aikainen sukukypsyyden saavuttaminen tekee tappajakatkasta tehokkaan levittäytyjän. Pääasiallisena leviämiskeinona pidetään laivojen painolastivesiä, joiden mukana katka voi kulkea pitkiäkin matkoja.

Tappajakatka on levittäytynyt nopeasti ympäri läntistä Eurooppaa Danube-jokea pitkin Unkariin, Slovakiaan, ja Itävaltaan, josta se tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 1998. Jokien välillä olevien kanavien kautta se levisi myös Rein-jokeen, jota pitkin se levittäytyi Sveitsiin, Ranskaan ja Alankomaihin. Itämeren rannikolla tappajakatka tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 2002 Saksan ja Puolan rajalla sijaitsevassa Szczecin laguunissa ja sen invaasion arvellaan edelleen jatkuvan. Lajia ei ole vielä tavattu Suomen vesistä.