Karppi – Cyprinus carpio

Karppi lienee peräisin Vähän-Aasian ja Kaspianmeren välimaastosta, mistä se on levittäytynyt itään ja länteen. Euroopassa karpinviljely alkoi keskiajalla, kun Tonavan keskijuoksun luonnonkarppia siirrettiin lammikoihin. Kiinassa viljely alkoi jo huomattavasti aiemmin. Karppia on siirretty Afrikkaan, Australiaan, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, ja yleensä siirroista on seurannut karpin vakiintuminen ja lisääntyminen haitaksi asti. Suomeen karppeja tuotiin 1950-luvulla Ruotsista, ja näistä kasvatetun emokalaston avulla tuotettiin 1960-luvulta alkaen istukkaita luonnonvesiimme. Istutetut yksilöt olivat yleensä kaksivuotiaita ja 200–300 g painoisia. Emojen lammikkokudusta syntyneet karpit koottiin kahden ensimmäisen talvensa ajaksi sisäsäilöön hoidettaviksi. 

Karppi kutee alkukesällä matalassa rantavedessä 19–21 ºC lämpötilassa. Mätimunat kiinnittyvät vesikasveihin. Mädistä kuoriutuu 5–6 mm mittaisia poikasia kolmen tai neljän vuorokauden kuluttua. Poikaset syövät eläinplanktonia, nuoret ja aikuiset karpit pääasiassa pohjaeläimiä. 

Viileä alkukesä lykkää karpin kutuaikaa, minkä seurauksena poikasten kasvukausi lyhenee, ja pieniksi jääneiden karppien rasvavarannot eivät tällöin riitä talven pitkän paastokauden yli selviämiseen. Luonnonvesissämme karpinpoikaset eivät näihin aikoihin asti olekaan selvinneet, vaan karppikanta on ollut lammikkoemojen lisääntymisen varassa.