Hopearuutana – Carassius gibelio

Hopearuutanan luontaista levinneisyyttä ei ole pystytty täysin selvittämään, mutta se tuskin on ulottunut Eurooppaan. Ensimmäiset kultakalat tuotiin Länsi-Eurooppaan 1600-luvulla, ja kultakalaa pääsi karkuun luonnonvesiin jo 1800-luvulla. Entisen Neuvostoliiton alueelta, Siperian Amurjoesta kotoisin ollut hopearuutanamuoto otettiin lammikkoviljelyyn ja sitä siirrettiin vähitellen länteen, poikki mantereen 1900-luvun alkupuolella. Viron lampiin sitä tuotiin vuonna 1948. Romaniaan ja Unkariin lammikkoihin tuotuja hopearuutanoita karkasi Tonavaan ja sen sivujokeen Tiszaan. Laji runsastui Tonavan suistossa 1970-luvulla nopeasti leviten myöhemmin ylemmäs koko vesistöalueelle. Baltian maissa tehtiin laajoja hopearuutanan istutuksia vielä 1970-luvulla. Viron merialueelle hopearuutana ilmestyi 1985 ja runsastui nopeasti 1995 mennessä. Suomesta hopearuutanan esiintyminen varmistettiin ensimmäisen kerran 2005. Lajia on toistaiseksi löydetty rannikon tuntumasta Kotkan ja Turun väliseltä merialueelta, runsaana lammikoista Helsingissä ja Salossa sekä joitakin yksilöitä kolmen joen alaosilta. 

Hopearuutanan yleistymistä edistävät sen tehokas lisääntyminen ja sitkeähenkisyys. Se tulee toimeen talvella hapettomissakin olosuhteissa ja kestää ylireheviä ympäristöjä. Laji saavuttaa sukukypsyyden kahdessa tai kolmessa vuodessa ja kutee sitten useassa jaksossa kesän aikana.