Sydänmädän aiheuttajat ovat maassa eläviä Globisporangium- ja Pythium-sukuisia munasieniä, jotka voivat kasvaa ja lisääntyä erilaisissa kasvinjätteissä. Sydänmädän aiheuttajilla on laaja kirjo erilaisia isäntäkasveja, ja ne aiheuttavat taimipoltetta sekä erilaisia tyvi- ja juuristotauteja viljellyillä kasveilla sekä luonnonkasveilla.

Viljellyistä kasveista juurikkaat ja erilaiset yksi- ja monivuotiset palkokasvit ovat herkkiä Pythium- ja Globisporangium-tartunnoille. (Aiemmin kaikki sydänmädän aiheuttajat luokiteltiin Pythium-suvun lajeiksi, mutta uusimmassa luokittelussa tavallisimmat sydänmädän aiheuttajat on siirretty Globisporangium-sukuun.) Perunan sydänmädän aiheuttajiksi mainitaan useimmiten Globisporangium ultimum (Trow) Uzuhashi, Tojo & Kakish. ja G. debaryanum (R. Hesse) Uzuhashi, Tojo & Kakish. Suomessa perunan sydänmätää aiheuttavaa munasienilajistoa ei ole koskaan tutkittu, joten eri lajien esiintymisestä ei ole tietoa.

Sydänmätä tarttuu kasveihin maasta. Tartuntalähteenä toimii maassa satojätteissä kasvava taudinaiheuttajien rihmasto tai maahan päätyneet pesäke- ja munaitiöt. Lämpimässä maassa satojätteistä tai itiöistä kasvava rihmasto hakeutuu korkkihuokosiin tai mukulan haavoihin ja tunkeutuu edelleen mukulan sisäosiin. Hyvin märissä oloissa itiöistä voi kehittyä myös uintikykyisiä parveiluitiöitä, jotka tartuttavat mukulat. Ihannelämpötila tartunnoille on 25–30 °C astetta. Alle 10 °C:n lämpötiloissa tartuntoja ei tapahdu.

Sairastuneissa mukuloissa kehittyy tautia ylläpitäviä pitkäikäisiä munaitiöitä. Osa maahan jääneistä munaitiöistä voi säilyä tartutuskykyisinä ainakin viisi vuotta. Munaitiöitä voi kulkeutua lohkolta toiselle koneisiin, työvälineisiin ja jalkineisiin tarttuneessa mullassa. Myös tulvavedet ja tuulieroosio voivat kuljettaa munaitiöitä pitkiäkin matkoja lohkolta toiselle. Taudinaiheuttaja voi levitä myös siemenperunan mukana, mutta laajan isäntäkasvivalikoiman takia taudinaiheuttajan munaitiöitä lienee luonnostaan useimmissa peltomaissa.

Sydänmätä – Pythium ultimum