Happomarjan-heinänruoste – Puccinia graminis

Viljojen ruosteet ovat nokitautien ohella vanhimpia tunnettuja kasvitauteja. Mustaruosteen itiöitä, jotka ovat peräisin ajalta 1300 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, on löytynyt Lähi-idän arkeologisissa kaivauksissa. Taudin tiedetään aiheuttaneen pahoja katovuosia kautta ihmiskunnan historian. Eri kulttuureissa on rukoiltu erilaisten jumalien suojelusta ruostetuhoilta, joita ainakin 1700-luvulle asti pidettiin henkiolentojen vihan ilmauksina. Kuitenkin mustaruosteen ja happomarjapensaan välinen yhteys on tunnistettu jo 1660-luvulla. Italialaiset tutkijat Fontana ja Tozzetti kuvasivat 1767 tarkasti mustaruostesienen vehnän ”loiskasvina”. Persoon piti ruostetaudin aiheuttajaa sienenä ja antoi sille nimen Puccinia graminis vuonna 1797. Mustaruostesienen monivaiheinen elinkierto viidenlaisine erilaisine itiömuotoineen selvitettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla. Maapallon viljantuotantoalueilla mustaruoste on aiheuttanut ainakin paikallisesti vakavia epidemioita nykypäiviin asti. Suomessa viljojen ruostetautien esiintymisestä on arvioita 1800-luvun lopulta lähtien. Tuolloin ruostetauteja esiintyi joinakin kesinä erityisesti kauralla hyvin runsaana, joinakin kesinä ruostetaudit olivat peräti harvinaisia. Suomessa mustaruoste tavallisesti ilmaantuu kasvustoihin vasta loppukesällä, jolloin satotappiot jäävät melko pieniksi. Tähän mennessä Suomessa on koettu yksi erittäin ankara maanlaajuinen mustaruoste-epidemia vuonna 1951, jolloin taudin arvioitiin tuhonneen jopa puolet vehnäsadosta. Nykyisin mustaruostetta esiintyy useimpina kesinä erityisesti kaurassa ja lämpiminä vuosina satotappiot voivat olla merkittäviä.