Suistokatka – Melita nitida
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
- Vieraslajit
- Laji.fi Uutiset (2025) Vuosaaren satamasta on löytynyt uusi vieraslajikatka. https://vieraslajit.fi/ajankohtaista/i-7932
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Suistokatka on kotoisin Pohjois-Amerikan Atlantin rannikolta ja Meksikonlahdelta. Euroopassa se on havaittu ensi kerran vuonna 1996. Laji on asettunut 2000-luvulla useille murtovesilahdille, satamiin ja kanaviin Belgian, Hollannin, Ranskan ja Saksan rannikoilla. Lähimmät havainnot ovat Puolan Gdanskinlahdelta (vuodelta 2014) ja Tanskan salmista. Pohjoisen Itämeren ensimmäiset havainnot tehtiin vuonna 2024, kun Vuosaaren sataman vieraslajiseurannan näytteistä löytyi kolme aikuista yksilöä. Lajia ei ole toistaiseksi tavattu muualla Suomen merialueella. Suistokatka on todennäköisesti levinnyt laivojen painolastivesissä Atlantin yli Pohjois-Euroopan länsirannikolle ja sittemmin Itämereen Tanskan salmien ja kanaalien kautta. Valtameret muodostavat murtovesilajeille luonnollisen leviämisesteen. Sopivissa murtovesiympäristöissä, kuten Itämeressä, lisääntyminen on mahdollista ja niissä laji pystyy levittäytymään itsenäisestikin.
Kuvaaja esittää havaintojen ajallista jakaumaa, joka ei ole sama asia kuin lajin runsastuminen/väheneminen.
Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja