Serotiinit/isolepakot/kimolepakot – Eptesicus/Nyctalus/Vespertilio

Yleiskuvaus

Pohjanlepakko on Suomen yleisin, runsaslukuisin ja laajimmalle levinnyt lepakkolaji. Pohjanlepakon paksukarvainen turkki on selästä mustanruskea, keskiselässä karvat ovat kiiltävän keltakärkisiä ja kullanhohtoisia. Vatsasta turkki on kellanruskea ja tämä vaaleampi väritys ulottuu kurkkuun ja korvien tyvelle. Kaulassa väriraja vaalean ja tumman välillä on jyrkkä. Pohjanlepakon korva on hieman leveyttään pidempi ja korvankansi on lyhyt ja leveä, muodoltaan pyöreä. Korvalehdessä on ulkoreunalla viisi vaakatasoista uurretta. Jalan kannus on pieni ja epäselvä. Hännästä runsaat 2 mm, eli puolet viimeisestä häntänikamasta, on häntäpoimun ulkopuolella.

Ääni: maiskuttava, kuuluu parhaiten n. 28 kHz taajuudella.

Siipiväli: 236–270 mm. Paino: 8–24 g. Kyynärvarsi: 37–43 mm.

Levinneisyys Suomessa

Pohjanlepakko esiintyy lähes koko maan alueella. Suomi on lajin levinneisyyden ydinaluetta.

Elinympäristö

Pohjanlepakko esiintyy tavallisesti metsäisessä kulttuurimaisemassa, mutta sitä tavataan myös kaupungeissa. Laji on ympäristövaatimuksiltaan ilmeisen joustava.

Tunnistaminen

Pohjanlepakon voi sekoittaa erityisesti harvinaiseen kimolepakkoon (Vespertilio murinus). Erotustuntomerkit löytyvät korvan rakenteesta ja selkäkarvojen väristä. Aikuisilla pohjanlepakoilla selkäkarvojen kärjet ovat kellanruskeat, kun taas kimolepakolla ne ovat hopeanharmaat. Pohjanlepakon korvat ovat kolmiomaisemmat ja kapeammat, kun kimolepakon korvat ovat pyöreämmät ja leveämmät.