Brasilianvesiasteri Gymnocoronis spilanthoides

Ei

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Alkuperä ja yleislevinneisyys

Brasilianvesiasteri on kotoisin Etelä-Amerikasta Brasiliasta, Argentiinasta, Paraguaysta, Uruguaysta, Boliviasta ja Perusta. Sitä on tuotu Eurooppaan ja muualle maailmaan akvaariokasviksi sekä vesikasviksi puutarhojen lammikoihin. Sitä saattaa edelleen olla myynnissä nettikaupoissa. Luonnossa laji voi levitä lyhyitä matkoja veden virtauksen tai kasvimassan käsittelyn mukana.

Brasilianvesiasteri on levinnyt ja vakiintunut Australiaan (1980), Uuteen Seelantiin (1990), Japaniin (1995), Taiwaniin (2001) ja Kiinaan (2007). Euroopassa brasilianvesiasteri on vakiintunut luontoon Italiassa (2015) ja Unkarissa (1988). Hollannissa laji havaittiin ensimmäisen kerran vesiväylässä vuonna 2019.

Lajia on käytetty Suomessakin akvaariokasvina. Suomen luonnossa lajia ei ole tavattu, eikä se ilmastomallinnusten perusteella menestyisi Pohjois-Euroopassa tulevaisuudessakaan. Euroopassa suurimmat riskialueet lajin vakiintumiseen ja leviämiseen sijaitsevat Etelä-Euroopassa (Adrianmeren rannikkovaltiot ja Turkki).

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

MMM 2019; Päivitys Luke 2021

CC BY 4.0