Värigunnera on kotoisin Etelä-Amerikan länsirannikolta. Se kasvaa luonnonvaraisena Andien rinteillä merenpinnan tasosta noin 2000 metrin korkeuteen. Värigunneran luontaista elinympäristöä alueella ovat virtavesien varret, jyrkänteet, vyörykivikot ja lauhkeiden sademetsien aukiot sekä rajavyöhykkeet. Eri käsitysten mukaan luontainen levinneisyysalue kattaa joko vain Chilen keskiosat tai ulottuu pohjoisessa jopa Venezuelaan asti ja työntyy hiukan Argentiinankin puolelle.

Euroopassa tämä mahtiruoho on koristeviljelystään luonnonvaraistunut Brittein saarilla. Niille se tuotiin 1849, ja on nyt seuduittain julistettu haitalliseksi niin luonnonkasvupaikkojaan vastaavissa ympäristöissä kuin tienvarsilla, louhoksissa, ojissa ja muilla ihmisen kajoamilla paikoilla. Erityisen runsaasti esiintymiä on Irlannin länsirannikolla ja Englannin eteläosissa. Euroopasta on ilmoitettu luonnonvaraistuneita esiintymiä myös Azoreilta (haitallisena São Miguelin saarella), Luoteis-Ranskasta (haitallisena vieraslajina) ja Espanjasta, muualta maailmasta laajalti Uudesta Seelannista, rannikon tuntumasta Kaliforniasta ja epäröiden Kaakkois-Australiasta (New South Wales). Myös Ruotsista on yksi havainto.

Niin luontaisena kuin tulokkaana värigunnera tarvitsee leudot talvet sekä korkeanpuoleisen sademäärän (mieluusti yli 1000 mm vuodessa) tai ainakin ilmankosteuden (keskimäärin 70–85 %), siis koko lailla mereisen ilmaston. Siksi lajin menestyminen Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi asti tuskin kävisi päinsä, vaikka kasvattaminen puutarhan erikoisuudeksi onkin täällä joltakin onnistunut.

Värigunnera – Gunnera tinctoria