Piisami Ondatra zibethicus

Kyllä
Esiintyminen Suomessa
Esiintymisen tyyppi
Julkaisu esiintymisestä
  • Liukko, U-M., Henttonen, H., Hanski, I. K., Kauhala, K., Kojola, I., Kyheröinen, E-M. & Pitkänen, J. 2016: Suomen nisäkkäiden uhanalaisuus 2015 – The 2015 Red List of Finnish Mammal Species. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. 34 s.
    LINKKI

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Alkuperä ja yleislevinneisyys

Piisami on kotoisin Pohjois-Amerikasta, missä se elää laajalla alueella, joka ulottuu pohjoisesta Meksikosta aina pohjoiseen Alaskaan ja Kanadaan. Piisameja vapautettiin ensi kertaa Euroopan luontoon 1905 Prahan eteläpuolelle.

Suomeen tuotiin Tšekkoslovakiasta ensimmäiset piisamit turkiseläimiksi 1922, ja ne vietiin Pohjanmaalle. Seuraavina vuosina piisameita tuotiin lisää myös Saksasta ja Pohjois-Amerikasta. Kaiken kaikkiaan piisameita istutettiin noin 1100 lähes 300 paikkakunnalle eri puolille Suomea. Näiden istutusten seurauksena piisami asutti vuoteen 1960 mennessä koko maan – pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Meiltä eläin levisi Ruotsiin vuoden 1945 kieppeillä ja Norjaan 1950-luvun lopulla. Nykyään piisameita tavataan siellä täällä pohjoisessakin Lapissa.

Piisami leviää Ruotsissa etelään 3–10 kilometrin vuosivauhdilla ja se on edennyt jo Keski-Ruotsiin, Sundsvallin tienoille.

Piisami oli Suomessa runsaslukuinen 1980-luvulle, paikoin aina 1990-luvun alkuun asti. Silloin otuksen pesäkekoja näkyi kaikkialla rehevillä rannoilla, esimerkiksi Helsinginkin rannoilla ja lammissa. Sitten piisami väheni rajusti. Syytä tähän ei tiedetä. Kannat ovat Suomessa viime aikoina hieman elpyneet. Piisamia esiintynee kuitenkin edelleen koko maassa.

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Petri Nummi (Helsingin yliopisto) 2017; MMM 2019, Luke 2020

CC BY 4.0

Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja