Karhun tieteellisessä nimessä on sukunimenä latinan ursus ja lajimääreenä muinaiskreikan ἄρκτος (árktos), jotka molemmat tarkoittavat karhua.

Karhu-sanalla on vastineita useissa lähisukukielissä, esim. inkeroisen ja karjalan karhu sekä vatjan ja viron karu. Sana on johdos samasta vartalosta, josta on muodostettu adjektiivi karhea, ja se on alun perin pelättyyn ja kunnioitettuun suurpetoon viitannut kiertoilmaus. Vanhempi varsinainen karhun nimitys on ohto. Suomen kirjakielessä karhu on esiintynyt Agricolasta alkaen (Häkkinen 2005).

Karhua merkitsevä otso on kirjakielistetty muunnos sanasta ohto, joka on deminutiivinen johdos vanhasta omaperäisestä karhun nimityksestä oksi. Tämä esiintyy nykyisessä suomen kielessä vain eräissä paikannimissä, esim. Oksiniemi, Ohdenpää. Sanan oksi sukukielisiä vastineita ovat mm. viron vanhasta kirjakielestä tunnettu ott, liivin okš ja ersämordvan ovto. Kansanetymologisesti ohto-sana on joskus yhdistetty otsa-sanan itämurteiseen muotoon ohta, ja tämän perusteella otso- tai ohto-sanan on ajateltu merkitsevän otsakasta, leveäotsaista. Suomen kirjakielessä ohto on ensi kertaa mainittu Daniel Jusleniuksen sanakirjassa 1745 (Häkkinen 2005).

Karhu – Ursus arctos