Koati Nasua nasua

Suomalainen taksoni
Ei

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Alkuperä ja yleislevinneisyys

Koatin alkuperäinen levinneisyysalue kattaa laajasti Etelä-Amerikkaa, Columbiasta Venezuelaan, Uruguain pohjoisosiin sekä Pohjois-Argentiinaan. Lajia on istutettu Chileen kahdelle saarelle (Robinsoe Crusoe, Juan Fernandez).

Iso-Britanniassa on muutamia kertoja tavattu yksilöitä eläintieteellisten puistojen ulkopuolella, mutta lajin ei ole todettu lisääntyneen luonnossa. Muualla Euroopassa koatista on tehty yksittäisiä havaintoja Georgiassa ja Tanskassa.

Koatia on tavattu myös Mallorcan saarelta (Baleaarien saariryhmä), ensimmäisen kerran vuonna 2004, ja 2008 mennessä koateja oli pyydystetty vapaudesta 12 yksilöä. Näiden yksilöiden alkuperäksi on esitetty hylättyjä lemmikkejä. Koatien myynti saarten lemmikkieläinkaupoissa kiellettiin vuonna 2012.

Suomea lähin populaatio on Mallorcalla, joten ei ole luultavaa, että laji leviäisi omin avuin maahamme. Tiettävästi koateja ei ole lemmikkeinä Suomessa. Koati ei todennäköisesti kestäisi ilmastoamme.

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Katja Holmala (Luke) 2016 MMM 2019

CC BY 4.0