Ilves (Siberian lynx) – Lynx lynx

Ilves on Suomen ainut luonnonvarainen kissaeläin. Sillä on mustatupsuiset korvat, paksu ja yleensä kirjava turkki sekä isot ja leveät tassut. Ilveksen raajat ovat pitkät; takaraajat ovat eturaajoja pidemmät, ja ruumis on vanttera. Häntä on lyhyt ja kärjestä musta.

Ilves on hämärä- ja yöaktiivinen, yksineläjä ja ihmisarka, joten lajia ei pääse usein näkemään. Ilveksen esiintymisestä voi kuitenkin tehdä havaintoja tassunjälkien perusteella. Jäljet ovat pyöreät, 7-10 cm kokoiset ja niissä näkyy neljän varpaan anturat selvästi erillään keskusanturasta. Kynsistä ei tavallisesti näy painaumia, sillä ilves pitää ne sisäänvedettyinä. Jälkien askelväli on 80-110 cm, juoksussa pidempi, jopa 1,5 m.

Pituus: 70-120 cm. Paino: 10-25 kg, koiraat naaraita kookkaampia.

Ilves esiintyy nykyään lähes koko Suomessa pohjoisinta Lappia (poronhoitoalue) lukuun ottamatta. Laji on aiemmin ollut metsästyksen takia sukupuuton partaalla Suomessa ja hyvin harvinainen.

Ilves on peto ja muiden kissaeläinten tavoin obligaatti lihansyöjä. Se saalistaa etenkin jäniksiä, mutta myös mm. hirvieläimiä, kuten metsä- ja valkohäntäkauriita, jyrsijöitä ja lintuja.

Ilves pystyy kiipeämään puuhun ja hyppäämään useiden metrien (5-7 m) pituisia loikkia. Se osaa myös uida tarvittaessa. Talvella ilves pystyy kävelemään paksujen ja leveiden tassujensa ansiosta lumen päällä kantavalla hangella.

Pesänsä ilves tekee luolaan tai puunjuuriston alle. Toisinaan se ottaa käyttöön esim. mäyrän pesäluolaston.

Aikuisen ilveksen elinpiiri on yleensä satoja neliökilometrejä, koirailla sen ollessa isompi (100-1000 km2).

Metsissä ja maaseutuympäristöissä.

Halkka, A., Karttunen, K., Kokko, U., Koskimies, P., Lokki, J., Nummi, P., Parkkinen, S., Suominen, T. & Taipale, K. 1994: Kotimaan luonto-opas. - Porvoo: WSOY. 549 s.

Heimala, V. & Lindqvist, L. 2020: Eläintuntemus: Kurssimoniste. Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto. 124 s.

Lappalainen, Vaajakallio, Suomi & Vihonen. 1995: Nisäkäskirja - suomalaisia nisäkkäitä. - Weilin+Göös. 128 s.

Nieminen, M. & Ahola, A. (toim.) 2017: Euroopan unionin luontodirektiivin liitteen IV lajien (pl. lepakot) esittelyt. – Suomen ympäristö 1/2017: 1–278.

Ilveksen tieteellisessä nimessä sekä sukunimenä että lajimääreenä esiintyvä lynx on ilveksen latinankielinen nimi. Linné kuvasi lajin nimellä Felis lynx.

Ilves-sanalla on vastineita kaikissa lähisukukielissä ja saamessa, esim. karjalan ja viron ilves, vepsän il'bez, vatjan ilvez, liivin ilbõks ja pohjoissaamen albbas. Sanan etäisempi alkuperä on tuntematon. Suomen kirjakielessä ilves on ensi kertaa mainittu Ericus Schroderuksen sanakirjassa vuonna 1637 (Häkkinen 2005).