Supikoira – Nyctereutes procyonoides
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
- Vieraslajit
- M – Metsät
- I – Perinneympäristöt ja muut ihmisen muuttamat ympäristöt
- Ihmisen vaikutuksesta
- Liukko, U-M., Henttonen, H., Hanski, I. K., Kauhala, K., Kojola, I., Kyheröinen, E-M. & Pitkänen, J. 2016: Suomen nisäkkäiden uhanalaisuus 2015 – The 2015 Red List of Finnish Mammal Species. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. 34 s.
LINKKI
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Esiintyy havaintodatan perusteella – ei asiantuntijan arvioima
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Supikoira on alun perin kotoisin Kaakkois-Aasiasta. Suomeen supikoira tuotiin alun perin tarhoihin turkiseläimeksi, mutta nykyinen luonnonkanta on saanut alkunsa Suomeen itärajan yli entisen Neuvostoliiton alueelta levittäytyneistä yksilöistä. Venäjän Euroopan puoleisiin osiin, mukaan lukien Kuolan niemimaa, istutettiin vuosien 1929 – 1955 välisenä aikana noin 9100 alalajin N. p. ussurensis yksilöä. Tämän jälkeen laji on levittäytynyt nopeasti moniin Euroopan maihin. Ensimmäiset yksittäiset vaeltelevat supikoirat tavattiin Suomessa 1930- ja 1940-luvuilla. Varsinainen levittäytyminen käynnistyi kuitenkin 1950-luvulta alkaen ja 1970-luvun puolivälissä supikoiran levinneisyys kattoi lähes koko eteläisen ja keskisen Suomen. Tällä hetkellä supikoira on yleinen koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Supikoiran saalismäärä on kasvanut tasaisesti viimevuosikymmeninä, mikä viittaa kannan kasvuun. Vuotuinen metsästyssaalis on nykyisin jopa 200 000 yksilöä.
Kuvaustekstin laatijat:
Katja Holmala ja Kaarina Kauhala (Luke) 2019; MMM 2019, Luke 2020
Kuvaaja esittää havaintojen ajallista jakaumaa, joka ei ole sama asia kuin lajin runsastuminen/väheneminen.
Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja