Kiinanpioni Paeonia lactiflora

Yleiskuvaus

Pionien isot, tukevarakenteiset kukat ovat usein värikkäitä ja tuoksuvia. Vaikka kukinta on lyhyt, se on sitäkin näyttävämpi, eikä täyteläinen tuoksu jää keneltäkään huomaamatta! Pionien kukat sulkeutuvat yöksi ja sateisella säällä. Tällä tavalla pioni säilyttää kallisarvoisen siitepölyn kuivana epäkiitollisissakin oloissa.

Pioni on puutarhakasvien ehdotonta aatelia ja on näyttävällä kukinnallaan ansainnut paikkansa niin kartanoiden kuin torppienkin pihoilla. Luonnonvaraisia pionilajeja on noin 30, pionilajikkeita sen sijaan ainakin 1200. Pionit kesytettiin koristekäyttöön useita vuosisatoja sitten Kiinassa. Jalostetut muodot ovat usein muhkean kertokukkaisia, eivätkä ne välttämättä tuota lainkaan siemeniä, sillä monissa ei ole ollenkaan heteitä tai emejä. Varjopuolena on, että painavat kukat pysyvät huonosti pystyssä, eivätkä kasvit siksi selviäisi omin avuin luonnossa.

Puutarhassa pionit vaativat häiriöttömän, syvämultaisen ja lämpimän kasvupaikan. Siirron jälkeen kukintaa voi joutua odottelemaan useita vuosia. Pionit kestävät huonosti märkyyttä, ja vaihtelevassa ilmastossamme jääpolte onkin niiden suurin ongelma. Tästä syystä pioni tulisi mieluiten istuttaa rinteeseen tai kohopenkkiin. Pioni on puutarhan kuningatar, joka ansaitsee paikan auringossa!

Lähde: Pinkka oppimisympäristö: Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan evoluutiopuutarha - Aitokaksisirkkaisten pikkuryhmät CC BY 4.0

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Suomesta yhteensä
havaintoa
?
ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua
Lajiluettelo
Lajitietokeskuksen lajiluettelo
Tieteellinen nimi
Paeonia lactiflora
Auktorit
Pall.
Yleiskieliset nimet
  • kiinanpioni (suomi)
  • luktpion (ruotsi)
Tunniste
http://tun.fi/MX.41264
Taksonominen taso
laji
Esiintyminen Suomessa
Kokoelmanäyte Suomesta
Esiintymisen tyyppi
  • tulokas, satunnainen, havaittu 1980 tai myöhemmin
  • korkeintaan (ehkä vähän kasvullisesti leviävä) maatulokas
Uhanalaisuus Suomessa
  • 2019 NA – Arviointiin soveltumattomat
Asiantuntija
  • Pertti Uotila
DNA-viivakoodisekvenssit
Paeonia lactiflora
38 julkista näytettä
Eliöryhmät
  • Putkilokasvit