Tataarisinivalvatti – Lactuca tatarica

Tataarisinivalvatin luontainen levinneisyys Euroopassa kattaa maanosan itä- ja kaakkoisosia, missä se kasvaa aroilla, vesistöjen rannoilla ja viljapelloilla. Lajin koko levinneisyysalue yltää Kaukasukselta Keski-Aasiaan, Etelä-Siperiaan, Kiinaan ja Tiibetiin.

Pohjois- ja Keski-Euroopassa tataarisinivalvatti on vieraslaji (uustulokas), joka on levinnyt alueelle ihmistoiminnan seurauksena, luultavasti viljalastien mukana. Tataarisinivalvattia on tavattu 1800-luvun lopulta alkaen Itämeren rannikolla, ensimmäiseksi Saksassa. Suomesta laji löytyi 1922 ja Suomenlahden Koivistonsaarten rannoilta se tavattiin 1934.

Itämeren alueella tataarisinivalvatti menestyy luonnonympäristöissä etenkin rannikolla. Saksassa, Puolassa ja Latviassa se kasvaa rannikon dyyneillä, Ruotsissa ja Tanskassa monenlaisissa merenrannan elinympäristöissä.

Tataarisinivalvatti on löytynyt luonnonympäristöistä kaksi kertaa: Hangosta 2005 ja Paraisilta 2018. Paraisten Fårön saarella laji on levinnyt nopeasti ja saaren hiekkarannoilla kasvoi vuonna 2024 jopa 55 000 versoa. Lisäksi tataarisinivalvatista on lukuisia havaintoja satamista, radanvarsista ja viljavarastojen luota.