Isopiisku – Solidago gigantea
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
- Vieraslajit
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Isopiiskun luontainen levinneisyys kattaa Yhdysvaltain keski- ja länsiosat etelän Teksasista ja Floridasta pohjoisen Montanaan ja Maineen sekä Kanadan etelälaitaa Albertasta Nova Scotiaan. Eurooppaan laji tuotiin koristekasviksi jo 1700-luvun puolivälissä ja on vakiintunut täällä viljelykarkulaisena. Se on myös levinnyt laajalti eli Azoreilta, Pyreneitten niemimaalta, Italiasta, Kreikasta ja Ukrainasta Färsaarille, Brittein saarille, Fennoskandiaan ja Pohjois-Venäjälle asti. Euroopan ulkopuolella luontoon vakiintumista on ilmoitettu ainakin Etelä-Afrikasta, Libanonista, Itä-Siperiasta, Japanista ja Meksikosta. Suomen tavoin isopiisku on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi ainakin Tanskassa.
Suomessa isopiisku on luonnonvaraisena harvinaisempi ja myös pienempiä kasvustoja muodostava kuin kanadanpiisku. Lajien suomalaiset karkulaislevinneisyydet sekä kasvuympäristöt ja karkaamislähteet ovat kyllä pitkälti samanlaisia, jopa ihan rinnakkain kasvamisia myöten. Isopiiskua esiintyy yleisimmin pääkaupunkiseudulla, mutta siitä on havaintoja ympäri Suomea aina Oulun korkeudelle asti.
Kuvaaja esittää havaintojen ajallista jakaumaa, joka ei ole sama asia kuin lajin runsastuminen/väheneminen.
Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja