Lännenpalsami Impatiens capensis

Kyllä
Esiintyminen Suomessa
Esiintymisen tyyppi

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Alkuperä ja yleislevinneisyys

Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa lännenpalsamia kasvaa Etelä-Suomessa muutamin paikoin. Kasvia kylvettiin vuonna 1949 Lohjanjärveen laskevan puron varteen. Sittemmin se on levinnyt joka puolelle Lohjanjärven luhtiin ja ainakin yhden lähilammen rannoille. Edelleen se jatkaa levittäytymistään järven tulvarantojen lehdoissa ja kosteikoissa. Vuonna 2010 lännenpalsamia löytyi myös Itä-Helsingistä Vartiokylän ja Vuosaaren rajamailta, jossa sitä kasvaa muutamassa paikassa ulkoilutien varren ja muuntuneen tervalepikon laidan kostealla niityllä sekä ojanvarren kosteikossa. Lajista on tehty havaintoilmoituksia myös Tampereelta ja Nokialta Pyhäjärven rantamaisemista.

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Päivitys Luke 2021

CC BY 4.0

Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja