Lyhyin matka pölytyksen hoitamiseen on oman siitepölyn käyttö siemenaiheiden hedelmöittämisessä. Silti vain harva kasvi turvautuu omaan apuun eli itsepölytykseen. Ristipölytyksen avulla emokasvien pienet eroavaisuudet periytyvät jälkeläisille uusina ominaisuusyhdistelminä. Siksi uudet jälkeläiset voivat olla sopeutumiskykyisempiä ja elinkelpoisempia kuin emokasveista jakautumalla tai kopioitumalla syntyneet jälkeläiset.

Joillakin kasveilla – kuten rantakukalla – itsepölytyksen välttäminen on kuitenkin saanut ”hifistelyn” piirteitä. Ihaile siis tätä pikkutarkkaa kukkaa! Rantakukan yksittäisissä pienissä kukissa on tiimalasintarkka aikataulutus, sillä emiö lakastuu jo ennen kuin heteet vapauttavat siitepölynsä. Mutta koska terttumaisessa kukinnossa on paljon yksittäisiä kukkia, voi itsepölytyksen riski silti leijua ilmassa. Siksi rantakukalla on peräti kolmenlaisia hede- ja emikukkia, jotka ovat kukkavartaloiltaan sekä eripituisia että osittain myös erivärisiä. Erinomaisuus piilee siinä, että kunkin kukkatyypin tuottamat siitepölyhiukkaset pystyvät lähes poikkeuksetta hedelmöittämään vain toisen tyyppisen kukan!

Monivuotinen rantakukka on sopeutunut erinomaisesti kasvualustan märkyyteen ja kasvaa luontaisena kosteilla ja vetisillä paikoilla laajalti Vanhan maailman lauhkeilla alueilla. Sen tummat siemenet leviävät tehokkaasti joko veden mukana tai jään pinnalla, ja Pohjois-Amerikassa tämä ihmisen mukana kulkeutunut vieraslaji onkin voimakkaan leviämisensä takia joutunut sadan haitallisimman lajin listalle.

Rantakukka (pohjanrantakukka) – Lythrum salicaria