Lehtolitukka Cardamine impatiens

Kyllä
Esiintyminen Suomessa
Ensisijainen elinympäristö
Esiintymisen tyyppi

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Levinneisyys Suomessa

Suomesta lehtolitukka löytyi vasta 1987 Varsinais-Suomen saaristosta Houtskarista, jossa sitä kasvaa neljällä lähekkäisellä saarella. Seuraavana vuonna kasvi löytyi Karjalohjalta Lohjansaaresta. Houtskariin lehtolitukka lienee saapunut muutamien viime vuosisatojen aikana, mutta ilmeisesti omin avuin. Karjalohjalla kasvi voi olla perua ilmastoltaan otollisemmilta ajoilta. Laji on tavattu Helsingistä satunnaistulokkaana.

Alkuperä ja yleislevinneisyys

Lehtolitukka on euraasialainen lauhkean vyöhykkeen kasvi. Sen levinneisyys ulottuu etelässä Pohjois-Espanjaan ja Italiaan, lännessä Irlantiin, idässä Japaniin sekä pohjoisessa Etelä-Norjaan, Ruotsiin, Suomeen ja Viroon. Se kasvaa myös itäisellä Suomenlahdella Lavansaaressa Venäjän puolella. Lehtolitukka on runsastuva tulokas itäisessä Pohjois-Amerikassa, jossa sitä pidetään haitallisena vieraslajina. Kasvi on löydetty myös Haitista.

Lähde: Pinkka oppimisympäristö: PBIO-178 Suomen uhanalaiset kasvit - Aconitum-Cardamine CC BY 4.0

Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja