Rantalitukka – Cardamine parviflora

Kasvin löytöpaikkoja tunnetaan maastamme lähemmäs puolensataa ja ne ovat keskittyneet Porin ja Tampereen, Salon ja Uudenkaupungin sekä Pernajan ja Porvoon väliselle alueelle. Itäisin paikka on Virolahdella. Valtaosa kasvupaikoista on hävinnyt, Uudenmaan rannikolta lähes kaikki. Tällä hetkellä jäljellä on kymmenkunta esiintymää mm. Kokemäenjoen varrella, Kaarinassa, Salossa, Rymättylässä, Urjalassa ja Loviisassa. Kaikki esiintymät ovat viime havaintokerroilla olleet hyvin niukkoja. Nakkilan koskenrantaesiintymä on ollut yksilömäärältään Suomen suurin, joinakin vuosina parikin tuhatta yksilöä, mutta tarkastuskäynnillä vuonna 2002 siellä oli vain kymmenkunta yksilöä. Kasvin satunnaislöytöjä on puutarhoista ja parilta satama-alueelta, joissa kasvi on ollut ilmeinen painolastitulokas.

Rantalitukan levinneisyysalue käsittää huomattavan osan Euraasiaa ja ulottuu idässä Kiinaan ja Japaniin saakka. Euroopassa levinneisyyskuva on hyvin epäyhtenäinen. Rantalitukkaa pidetään meillä ikivanhana viikinkiretkien liikennetulokkaana.