Vain ultraemäksisillä kallioilla, joiden kallioperä koostuu paikoin dolomiittipitoisesta serpentiniitistä, karsikivistä, mustaliuskeesta ja kiillegneissistä. Kasvupaikat ovat jyhkeiden koillisjyrkänteiden kuivilla tai paikoin valuvetisillä kalliohyllyillä tai niiden alla suurilla lohkareilla, missä orgaanista maa-ainesta on vähän (Kaavi) tai serpentiisoraikoilla ja -lohkareilla (Keski-Lappi).

Kasvustoissa kukkivien mättäiden osuus on noin 65 % ja siementuotto vaikuttaa kohtalaiselta. Tavallisimpia seuralaislajeja ovat viherraunioinen (Asplenium viride), lampaannata (Festuca ovina), puolukka ja poronjäkälät, Kaavilla paikoin myös pulskaneilikka (Dianthus superbus) ja mäkitervakko (Viscaria vulgaris). Kotikataja (Juniperus communis) on paikoin runsas. Koska vain harvat lajit sietävät korkeita raskasmetallipitoisuuksia, ovat kasvupaikat usein verraten paljaita.

Tunturihärkki lisääntyy sekä kasvullisesti että suvullisesti siemenistä. Tämä on ehkä osaltaan mahdollistanut lajin menestymisen vaativalla serpentiinialustalla, missä sopeutuminen haitallisiin metalleihin, magnesiumiin ja nikkeliin, sekä kuivuuteen, on ratkaisevaa. Monet viime jääkauden jälkeiset pioneerilajit esiintyvätkin nykyisin vain puurajan yläpuolella tai metsävyöhykkeen avoimilla kasvupaikoilla, kuten serpentiinikallioilla.

Tunturihärkki – Cerastium alpinum