Sisilisko liikkuu enimmäkseen maassa, mutta kiipeilee toisinaan kivi- ja kalliopinnoilla tai kuivuneissa puissa ja kannoissa. Se on päiväaktiivinen laji jonka elämää auringon tuottama lämpö ohjaa voimakkaasti. Sisilisko onkin helpointa löytää paistattelupaikalta. Sisiliskolla on melko pieni elinpiiri, jolla se pysyttelee.

Sisiliskon tapa pudottaa häntänsä vaaran uhatessa on laajalti tunnettu. Jos peto tarttuu liskoa hännästä, voi lisko irrottaa häntänsä, joka jää maahan sätkimään ja siten hämää petoa. Häntä kasvaa myöhemmin takaisin. Sisilisko kerää häntäänsä vararavintoa etenkin talvehtimisen varalle, joten hännän menettäminen johtaa tämän vararavinnon häviämiseen. Uuden hännän kasvattaminen on liskolle resursseja vaativa tehtävä, joten vaikka lisko selviääkin uhkaavasta tilanteesta hengissä, joutuu se kokonaisuudessaan kärsimään uhrauksestaan. Tämän takia sisiliskoa ei koskaan saa tarttua hännästä, tai tahallisesti muulla tavalla pelästyttää liskoa irrottamaan häntänsä.

Sisiliskot siirtyvät horrostamaan elo–syyskuussa. Talvehtimispaikkoina toimivat mm. lahokannot, juurakot, maakolot ja mättäät, joissa lämpötila ei talvella ole liian matala. Keväällä sisiliskoja alkaa näkyä aurinkoisilla paikoilla huhtikuun alkupäivistä lähtien.

Sisiliskot parittelevat Etelä-Suomessa yleensä toukokuun aikana, ja nuoria yksilöitä alkaa nähdä heinäkuun lopussa.

Sisilisko – Zootoca vivipara