Intianvaris – Corvus splendens
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
- Vieraslajit
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Intianvaris on alkuperäislaji Etelä-Aasiassa: Etelä-Kiinasta Pakistaniin ja Iraniin. Se on vahvasti sidoksissa ihmisasutukseen, eikä pesi luonnonympäristöissä. Sitä on istutettu tai se on laivojen matkassa ja satamakaupunkien kautta itse levittäytynyt Intian valtameren rannikoille Itä-Afrikkaan, Välimeren kaakkoiskulmaan ja viime aikoina myös Borneolle ja Floridaan. Laji havaittiin Euroopassa ensi kertaa vuonna 1994 Hollannissa Hoek van Hollandissa, missä alkoi pesiä vuonna 1997. Populaation kasvu on ollut hidasta. Ensi kertaa se havaittiin muualla Hollannissa (Haagissa) vuonna 2004. Lisäksi lajia on tavattu Euroopassa joitakin kertoja ainakin Tanskassa, Irlannissa ja Italiassa.
Intianvarista ei ole koskaan tavattu Suomessa. Sen katsotaan voivan asettua ainakin rannikkoseuduille Etelä- ja Länsi-Euroopassa, mutta ei todennäköisesti pohjoisille alueille Suomeen tai Baltiaan eikä Ruotsiin ainakaan vastaaville leveyspiireille.
Kuvaaja esittää havaintojen ajallista jakaumaa, joka ei ole sama asia kuin lajin runsastuminen/väheneminen.
Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja