Pähkinähakki – Nucifraga caryocatactes

Pähkinähakilla on laaja levinneisyysalue, läntinen alalaji caryocatactes pesii Keski-Euroopan vuoristoalueilla ja Fennoskandiassa, itäinen alalaji macrorhynchos laajoilla alueilla Aasian havumetsävyöhykkeellä. Läntiset alalajit suosivat pähkinäpensaan pähkinöitä, itäinen on erikoistunut syömään sembramännyn siemeniä (BirdLife International 2021). Suomessa pähkinähakki pesii levinneisyysalueensa luoteisella äärirajalla, pesimäalueita sijaitsee laikuittaisesti eteläisessä Suomessa, Itä- ja Keski-Suomessa sekä Perämeren rannikkoseudulla. Se suosii pähkinäpensaslehtoja ja reheviä kuusikoita, Suomen pesimäkanta on arvioitu noin 2 400 parin suuruiseksi (Valkama ym. 2011).

Esiintyminen Haliaksella

Pähkinähakki on tyypillinen vaelluslintu. Se on pääsääntöisesti paikkalintu, suurin osa linnuista pysyttelee vuoden ympäri pesimäseuduillaan, mutta joinain vuosina se voi esiintyä esimerkiksi muutonseurantapaikoilla poikkeuksellisen runsaina. Vaelluslintujen liikehdintä on epäsäännöllistä, laajuus ja voimakkuus vaihtelevat vuodesta toiseen esimerkiksi ravintotilanteen tai lisääntymismenestyksen mukaan.

Haliaksella pähkinähakin esiintyminen painottuu syksylle, elokuun puolivälin ja lokakuun lopun väliselle jaksolle. Pähkinähakit välttävät yhtenäisten merialueiden ylittämistä, jolloin liikehdintä keskittyy esimerkiksi niemenkärkiin. Yleensä esimerkiksi Haliaksella havaitaan muutamien kymmenien päivämuuttoja päämuuton aikaan, mutta voimakkaimpien vaellusten aikaan on laskettu jopa yli kahdentuhannen yksilön päiväsummia. Haliaksella tavataan pähkinähakin molempia alalajeja, mutta itäisen alalajin vaellukset näkyvät havaintoaineistossa runsaimpina esiintymisinä (Lehikoinen ym. 2008). Muuttavat pähkinähakit saapuvat Hankoniemelle yleensä aamupäivän aikana, niitä rengastettiin eniten keskimäärin muutama tunti auringonnousun jälkeen (Lehikoinen ym. 2011).

Haliaksella rengastetuista pähkinähakeista nuorien lintujen osuus on jopa 85 %. Vanhojen lintujen osuus vaihteli alalajeittain, läntisen alalajin linnuista 98 % iälleen määritetyistä linnuista oli nuoria, itäisistä puolestaan 81 % (Lehikoinen ym. 2015). Itäisen alalajin vanhatkin yksilöt voivat liikkua pitkiä matkoja pesimäalueiden heikon ravintotilanteen takia. Suomesta linnut liikkuvat sekä lounaaseen, länteen että itään, rengastetuista linnuista on löytöjä niin Tanskasta, Etelä-Norjasta sekä Venäjältä. Pisimmät löydöt ovat yli 3 000 kilometrin päästä itäiseltä Venäjältä ja koskevat itäisen alalajin yksilöitä (Valkama ym. 2014).