Pikkuvarpunen Passer montanus

Kyllä
Esiintyminen Suomessa
Ensisijainen elinympäristö
Toissijainen
Esiintymisen tyyppi
Julkaisu esiintymisestä
  • BirdLife Suomi ry., Suomessa tavatut lintulajit, http://www.birdlife.fi/havainnot/rk/suomessa_tavatut_lintulajit.shtml, 8.3.2015
    LINKKI

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Alkuperä ja yleislevinneisyys

 

Pikkuvarpunen on alkujaan euraasialainen laji ja pesii yleisenä lähes koko levinneisyysalueellaan. Lajia on istutettu muillekin mantereille, joille se on muodostanut elinvoimaisia kantoja. Osa pohjoisen Euroopan kannasta lähtee muutolle, eivätkä muuttavat yksilöt talvehdi kovin kaukana pesimäalueiltaan. Suomessa laji pesii kaupungeissa, kylissä ja maaseutuasutuksen yhteydessä (Valkama ym. 2011).

 

Esiintyminen Haliaksella

Haliaksella pikkuvarpusta havaitaan nykyään yleisesti syysmuutolla. Kevätmuutolla havaitaan joitakin hassuja yksilöitä, kun syksyllä havaitut muuttajamäärät ovat jo useita satoja lintuja. Valtaosa lajin rengastuksista tehdään syksyllä. Syysmuutto käynnistyy pienellä liikehdinnällä heinäkuun puolivälissä. Tämä loppukesän liikehdintä loppuu tyypillisesti syyskuun alussa ja varsinainen syysliikehdintä alkaa syyskuun lopussa. Lokakuu on vilkkainta aikaa pikkuvarpuselle muutto- ja rengastusaineiston perusteella.

Pikkuvarpunen ei kuulu Haliaksen pesimälajistoon, mutta laji pesii nykyään Hangon kaupungissa, jonka myötä lajin havaintomäärätkin ovat kasvaneet moninkertaisesti (Lehikoinen ym. 2008). Pikkuvarpusen rengastuksista valtaosa tapahtuu melko pian auringonnousun jälkeen. Laji vaikuttaa siten olevan vuorokausirytmiltään aikaisempi muuttaja kuin isoveljensä (Lehikoinen ym. 2011).

 

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Heikki Eriksson

CC BY 4.0

Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja