Suomen lapinuunilinnut pesivät aivan Euraasian boreaalisen vyöhykkeen läpi Siperian itäisimpään kolkkaan ja Alaskan länsiosiin kulkevan levinneisyysalueensa länsirajalla. Alaskassa pesivä alalaji on nimeltään kennicotti ja hiljattain jotkut taksonomiset järjestelmät ovat erottaneet omiksi lajeikseen ennen alalajeina pidetyt taksonit examinandus (Kamtšatka, Sahalin ja Hokkaido) ja xanthodryas (muu Japani). Harvalukuisena meillä Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa pesivä laji on mieltynyt erityisesti joen- ja puronvarsikoivikoihin, tunturien rinnekoivikoihin sekä eteläisessä osassa vaarojen rinnemetsiin. Lapinuunilinnut muuttavat talvehtimaan kauas Kaakkois-Aasiaan ja palailevat meille yleensä vasta juhannuksen tienoilla. (Lowther ym. 2020; Saurola ym. 2013; Valkama ym. 2011; Väisänen ym. 1998).

Suomessa lapinuunilintutiheydet ovat hyvin matalia verrattuna levinneisyysalueen ydinosiin, joissa tiheydet voivat olla jopa tuhatkertaisia. Lajin kannanmuutosten historia tunnetaan varsin huonosti johtuen lajin harvalukuisuudesta sekä kevätmuuton myöhäisyydestä. Parimääräksi on 2006–2010 toteutetun lintuatlaksen aineistojen perusteella arvioitu 500–2000 paria, mutta uudempi, faunistisia ja linjalaskenta-aineistoja sekä asiantuntija-arvioita yhdistelevä arvio on enää 100–700 paria. Laji onkin vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnin silmälläpidettävien (NT) luokasta tiputettu 2019 toteutetussa arvioinnissa erittäin uhanalaisten (EN) luokkaan. Vaikka lajin maailmankanta luokitellaan elinvoimaiseksi (LC), luovat talvehtimisalueiden olosuhteiden muutokset ja ilmaston lämpeneminen uhan lajin vähenemiseen entisestään, erityisesti ottaen huomioon sijaintimme levinneisyysalueen äärilaidalla. Suuria vuosittaisia vaihteluita aiheuttavat kevätmuuton ajankohdan erilaiset sääolosuhteet (Birdlife International 2021; Hyvärinen ym. 2019; Lehikoinen ym. 2019; Valkama ym. 2011; Väisänen ym. 1998).

Haliaksella lapinuunilintu on havaittu ainoastaan kertaalleen: 11.9.1981 rengastettiin nuori yksilö havainnon oltua tuolloin Suomen myöhäisin, Valtaosa lapinuunilinnuistamme lähtee syysmuutolle jo elokuussa (Ekroos ym. 2004).

Lapinuunilintu – Phylloscopus borealis