Hippiäisuunilintu Phylloscopus proregulus

Kyllä
Esiintyminen Suomessa
Esiintymisen tyyppi
Julkaisu esiintymisestä
  • BirdLife Suomi ry., Suomessa tavatut lintulajit, http://www.birdlife.fi/havainnot/rk/suomessa_tavatut_lintulajit.shtml, 8.3.2015
    LINKKI

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Alkuperä ja yleislevinneisyys

 

Hippiäisuunilintu on itäinen pikkuharvinaisuus, joka pesii Itä-Aasian havupuuvaltaisissa metsissä. Suomea lähinnä Keski-Aasian Altain vuoristolta itään aina Tyynelle valtamerelle asti (BirdLife International 2021). Syksyisin lajia havaitaan suomessa säännöllisesti lokakuun alusta aina marraskuulle.

Haliaksella lajista on havaintoja noin 40 yksilöstä. Rengastusten mediaani on 15.10. (Lehikoinen ym. 2015) mikä menee melko lähelle muun Suomen rengastusten mediaania 11.10. (Valkama ym. 2014). Lajin havaintomäärät 2000-luvulla ovat olleet jonkin verran alhaisempia edeltävään aikaan nähden ja väheneminen on jatkunut myös 2010-luvulla, eikä laji ole asemalla enää jokavuotinen.

 

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Jari Laitasalo

 

CC BY 4.0