Kivitasku Oenanthe oenanthe

Kyllä
Esiintyminen Suomessa
Ensisijainen elinympäristö
Toissijainen
  • ;
Esiintymisen tyyppi
Julkaisu esiintymisestä

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Alkuperä ja yleislevinneisyys

 

Kivitaskulla on hyvin laaja levinneisyysalue. Pesimäalueet kattavat suurimman osan Euraasiasta, lisäksi kivitasku pesii Pohjois-Amerikan koillis- ja luoteisosissa, sekä Grönlannissa. Kivitaskut talvehtivat Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, ja esimerkiksi Alaskassa pesivät linnut muuttavat Euraasian mantereen yli talvehtimisalueilleen, Grönlannin pesimäkanta puolestaan ylittää Atlantin. Kivitasku on kuivien avoympäristöjen laji, joka pesii arktisella tundralla, maatalousympäristöissä, saariston avoluodoilla, kaupungeissa, joskus jopa avoimissa ja valoisissa männiköissä. Suomessa pesii arviolta 50 000 – 100 000 kivitaskuparia (BirdLife International 2019, Valkama ym. 2011).

 

Esiintyminen Haliaksella

Kivitasku on Haliaksella yleinen läpimuuttaja ja säännöllinen pesimälaji aseman alueella. Kivitasku on yömuuttaja, jonka muuton kulkua seurataan paikallisia yksilömääriä havainnoimalla, mutta yksittäisiä lintuja havaitaan muuttolennossa päiväsaikaan sen verran, että muuttajien keskirunsaudet kuvaavat myös muuton kulkua. Kevään ensimmäiset kivitaskut saapuvat huhtikuun alussa, ja päämuutto havaitaan huhtikuun lopun ja toukokuun lopun välisellä jaksolla.

Syysmuutto käynnistyy heinäkuun lopulla, ja päämuutto havaitaan elokuun puolivälissä. Nuoret ja vanhat linnut muuttavat samaan aikaan, vaikka vanhat linnut sulkivat täydellisen sulkasadon ennen muutolle lähtöä (Lehikoinen ym. 2015). Muutto hiipuu kohti syyskuun loppua, mutta yksittäisiä kivitaskuja on havaittu vielä lokakuun puolivälissä. Kivitaskujen rengastusten vuorokausirytmi kertoo lajin muuttokäyttäytymistä: huomattava osa linnuista rengastetaan aamuhämärissä, jolloin linnut saapuvat yömuutolta. Kivitaskuja rengastetaan myös iltahämärissä, jolloin linnut valmistautuvat yömuutolle, sekä päiväsaikaan, kun muutolta levähtävät linnut liikkuvat aktiivisesti aseman alueella (Lehikoinen ym. 2011).

 

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Aki Aintila

 

CC BY 4.0

Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja