Pikkulepinkäinen – Lanius collurio
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
- Mk – kangasmetsät
- I – Perinneympäristöt ja muut ihmisen muuttamat ympäristöt
- Rin – niittyrannat
- Rjn – niittyrannat
- Vakiintunut
- BirdLife-kategoria A (ilm. luonnonvaraisena tavattu ainakin kerran v. 1949 jälkeen)
- Säännöllinen pesijä
- BirdLife Suomi ry., Suomessa tavatut lintulajit, http://www.birdlife.fi/havainnot/rk/suomessa_tavatut_lintulajit.shtml, 8.3.2015
LINKKI
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Esiintyy havaintodatan perusteella – ei asiantuntijan arvioima
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Pikkulepinkäinen esiintyy suurimmassa osassa Eurooppaa ja läntistä Aasiaa. Talvehtimisalueet sijaitsevat trooppisessa Afrikassa, kattaen laajan vyöhykkeen Etiopiasta Namibiaan ja Etelä-Afrikkaan. Suomessa yhtenäinen levinneisyysalue yltää Oulun seudulle. Pikkulepinkäinen on avoimien ympäristöjen laji, joka tarvitsee tilaa ja tähystyspaikkoja saalistusta varten. Tyypillisiä pesimäympäristöjä ovat mm. katajikkoniityt, pensaistuvat pellot, rantaniityt, maatalousympäristöt, risukkoiset hakkuuaukeat ja muut puoliavoimet ympäristöt. Suomeen pesimäkannan koko on vaihdellut voimakkaasti, nykyisen arvion mukaan maassamme pesii arviolta 50 000 – 80 000 pikkulepinkäisparia (BirdLife International 2019, Valkama ym. 2011).
Esiintyminen Haliaksella
Pikkulepinkäinen on monien pitkänmatkanmuuttajien tavoin melko myöhäinen saapuja, Haliaksella kevään ensimmäisiä havaitaan toukokuun alkupuoliskolla ja päämuutto ajoittuu toukokuun loppupuoliskolta kesäkuun alkuun. Haliaksen rengastusaineiston perusteella koiraat muuttavat keskimäärin kaksi päivää ennen naaraita (Lehikoinen ym. 2016). Pikkulepinkäinen on yömuuttaja, mutta rengastusaineiston perusteella liikkuu aktiivisesti päivän koko valoisan ajan, erityisesti keväällä (Lehikoinen ym. 2011). Pikkulepinkäinen pesii aseman alueella vuosittain yhden tai kahden parin voimin.
Syksyllä havaintomäärät kasvavat jo heinäkuun puolenvälin jälkeen, ilmeisesti nuorien lintujen lähtiessä liikkeelle pesimäseuduiltaan. Päämuutto havaitaan elokuun alussa, jonka jälkeen määrät laskevat nopeasti. Syyskuun puolivälissä laji on jo hyvin harvalukuinen. Syysmuutolle lähtevät ensin vanhat naaraat, seuraavaksi vanhat koiraat, ja viimeisenä nuoret linnut (Lehikoinen ym. 2015). Vanhojen lintujen aikaisempi muutto on tyypillistä lajeille, joilla vanhat linnut sulkivat vasta talvehtimisalueilla (Svensson 1997). Rengaslöytöjen perusteella suomalaiset linnut suuntaavat talvehtimisalueilleen Kaakkois-Euroopan ja Välimeren itäosien kautta. Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta on kolme rengaslöytöä (Valkama ym. 2014). Pikkulepinkäinen on havaittu Haliaksella kahdesti lokakuun lopussa, ja nämä yksilöt lienevät itäisiä harhailijoita.
Kuvaaja esittää havaintojen ajallista jakaumaa, joka ei ole sama asia kuin lajin runsastuminen/väheneminen.
Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja