Varpuspöllö – Glaucidium passerinum

Varpuspöllö on levinnyt Euroopan ja Aasian etelä- ja keskiboreaalisella havumetsävyöhykkeellä Norjasta Japaniin, jotakuinkin samalla alueella kuin viirupöllö. Lajilla on myös Keski-Euroopassa erillisiä vuoristoesiintymiä. Suomessa varpuspöllöä esiintyy vanhoissa kuusimetsissä koko maassa, vahvin kanta painottuu Etelä- ja Keski-Suomeen. Hämäräaktiivinen varpuspöllö syö mielellään myyriä ja muita pikkunisäkkäitä, mutta saalistaa myös runsaasti lintuja, jopa itseään suurempia saaliita. Laji pesii usein myös huonoina myyrävuosina. Varpuspöllön voi havaita myös päiväsaikaan näkyvällä paikalla tähystämässä saalista (Saurola 1995).

Kannanmuutokset

Suomessa pesimäkanta on kasvanut paljonkin noin 1980–2000, jonkin verran vaihdellen vuosien välillä (Björklund ym. 2015). Viime vuosina kanta on kuitenkin taantunut sen verran, että laji luokitellaan uhanalaiseksi; vaarantuneeksi (Honkala ym. 2023, Lehikoinen ym. 2019). Mahdollisia syitä taantumiseen ovat lajin suosimien luonnontilaisten varttuneiden kuusimetsien väheneminen, sekä ilmastonmuutoksen myötä lämmenneet talvet, jotka yhä useammin johtavat varpuspöllön keräämien talvivarastojen mätänemiseen.

Esiintyminen Haliaksella

Haliaksella on rengastettu yli 600 varpuspöllöä vuoteen 2014 mennessä, kaikki syksyllä, enimmäkseen syyskuun puolivälistä marraskuun alkuun. Varpuspöllöt pyydystetään Haliaksella verkolla, tyypillisesti juuri ennen auringonnousua, jolloin ne ovat aktiivisimmillaan, mutta niitä toki tulee läpi yön (Lehikoinen ym. 2011a). Haliaksen varpuspöllöjen lukumäärä vaihtelevat erittäin paljon vuodesta toiseen, eivätkä ne heijasta selvästi lajin kannankehitystä. Sen sijaan, hyvät varpuspöllösyksyt osuvat yhteen myyräkadon kanssa, ja varsinkin tilanteisiin, jossa myyriä oli hyvin edeltävänä keväänä, aiheuttaen hyvän pesimämenestyksen (Pietiläinen 2017).

Haliaksella ylivoimaisesti suurin osa pyydystetyistä vaeltajista on nuoria lintuja; vain noin 7 % ovat aikuisia (Lehikoinen ym. 2014). Kuten helmipöllölläkin, valtaosa aikuisista muuttajissa on naaraita, sillä aikuiset koiraat jäävät usein talveksi reviirilleen varmistamaan sen omistajuutta seuraavaksi pesimäkaudeksi (Lehikoinen ym. 2011b). Vanhat linnut myös muuttivat myöhemmin kuin nuoret, todennäköisesti koska ne sulkivat siipisulkansa ennen kuin lähtevät muutolle (Lehikoinen ym. 2011b). Haliaksen aineiston perusteella myös nuoret koiraat muuttivat nuoria naaraita myöhemmin (Lehikoinen ym. 2014).