Viirupöllö on euraasialainen, etelä- ja keskiboreaalisen havumetsävyöhykkeen laji, jonka levinneisyys ulottuu Skandinaviaan lännessä, läpi Aasian ja Japaniin idässä. Suomessa se pesii Lappia lukuun ottamatta lähes koko maassa, tosin varsin harvalukuisena etelärannikolla. Viirupöllö on lähisukua lehtopöllölle, mutta on sisarlajiaan selvästi kookkaampi ja levinneisyydeltään pohjoisempi, vaikka molempia lajeja toki esiintyy Etelä-Suomessa vierekkäin.

Kookas viirupöllö syö lähinnä pikkujyrsijöitä, mutta myös runsaasti isokokoista vesimyyrää. Ravinnoksi kelpaavat myös monet muut pienet nisäkkäät, linnut ja sammakot, lähinnä pesimäaikaan. Myyrien kannanvaihtelut pitkälti tahdittavat lajin eloa, kuten pesivien parien määrää ja poikastuottoa. Viirupöllö on reviiriuskollinen paikkalintu, jonka pitkän matkan liikkuminen aikuisena on varsin rajallista, joskin mahdollista ravintopulan iskiessä. Nuorten levittäytyminen sen sijaan tapahtuu syksyllä–alkutalvesta (Saurola 1995).

Kannanmuutokset

Suomen pesimäkanta on kasvanut tasaisesti kolmessa vuosikymmenessä noin 30–40 % (Honkala ym. 2023, Björklund ym. 2015). Helmipöllön ja varpuspöllön vähennettyä, lähes koko maahan levinnyt viirupöllö saattaa olla jopa maamme runsaslukuisin pöllölaji. Yksi kannankasvun taustalla olevista syistä on alueellisesti aktiivinen pöntötys. Viirupöllö on saattanut myös hyötyä huuhkajan vähenemisestä (Saurola 1995).

Esiintyminen Haliaksella

Haliaksella viirupöllöjä tavataan harvakseltaan syksyisin, lähinnä lokakuussa–marraskuussa, painottuen lokakuun kahteen viimeiseen viikkoon. Viirupöllöt osuvat Haliaksen petoverkkoihin läpi yön pimeän ajan, tosin siten, että keskiyön vaiheilla on saatu selvästi vähemmän viirupöllöjä (Lehikoinen ym. 2011).

Haliaksen lintujen vuosittaisista määristä ei pysty päättelemään trendejä, mutta suurimmat esiintymät osuvat syksyihin, jolloin eteläisessä Suomessa on myyräkato (Pietiläinen 2017). Näinä syksyinä huonokuntoisia viirupöllöjä näkyy muuallakin Etelä-Suomessa ja Haliaksella havaitaan muitakin pöllöjä. Noin kaksi kolmasosaa Haliaksella pyydystetystä viirupöllöistä ovat olleet nuoria (Lehikoinen ym. 2014). Vaikka tämän tuloksen taustalla on vain 22 yksilön otanta, voi todeta, että paikkalintuna pidettyjen aikuisten määrä on huomattavan suuri verrattuna esimerkiksi lehtopöllöön. Tämä tukee ajatusta, että viirupöllövaellusten taustalla on vakava ruuan puute.

Viirupöllö – Strix uralensis

Ei tyyppinäytteitä

Tyyppinäytteet

Ei kansallisia tieteellisiä kokoelmanäytteitä

Kansalliset tieteelliset kokoelmanäytteet