Kellaritomutäi (Psyllipsocus ramburii) esiintyy Suomessa vain sisätiloissa.

Kellaritomutäi on 1,5-2,0 mm pitkä. Lajin pää on pyöreähkö ja takaruumis on paksu. Väritys on vaalean läpikuultava, mutta takaruumiissa on hienoa verkkomaista kuviointia. Silmät ovat pienet. Osalla yksilöistä on pistesilmät, mutta niitä on vaikea nähdä. Pohjoismaissa kellaritomutäiyksilöillä on tavallisesti alkeelliset 0,20-0,28 mm pitkät etusiivet. Takasiivet ovat tätäkin pienemmät. Lajilla tavataan kuitenkin myös pitkä- (2,1-2,5 mm) ja lyhytetusiipisiä (n. 1 mm) yksilöitä. Siipien päät ovat pyöreät ja etusiipien suonissa on karvoitusta. Tuntosarvet ja erityisesti jalat ovat pitkät, joista jälkimmäisen piirteen mukaan lajin heimo Psyllipsocidae (suomeksi tomutäit) on saanut ruotsinkielisen nimensä styltstövlöss eli puujalkatäit karkeasti suomennettuna.

Suomesta kellaritomutäi on ilmoitettu vain muutamia kertoja, mutta se on todennäköisesti luultua yleisempi. Laji viihtyy erityisesti kosteissa tiloissa, kuten kellareissa. Pohjoismaissa laji on suhteellisen harvalukuinen sisätilojen laji, mutta muualla Euroopassa laji on yleinen ja sitä tavataan luonnonvaraisena luolista.

Kellaritomutäiltä tunnetaan yksi koiras, joten laji lisääntyy pääsääntöisesti neitseellisesti (partenogeneettisesti).

Kellaritomutäistä ei ole mitään haittaa sisätiloissa, mutta sen esiintyminen runsaana saattaa indikoida kohonnutta kosteuspitoisuutta ja siten sienirihmastoja (homeita), joita se käyttää ravintonaan, esimerkiksi kankaisissa huonekaluissa tai kirjoissa.

Kellaritomutäi – Psyllipsocus ramburii

Ei tyyppinäytteitä

Tyyppinäytteet

Ei kansallisia tieteellisiä kokoelmanäytteitä

Kansalliset tieteelliset kokoelmanäytteet