Saimaannorppa – Pusa saimensis

Saimaannorppa on norpan alalaji, joka elää vain Suomessa, Saimaan vesistössä. Se on yksi maailman harvinaisimmista hylkeistä.

Saimaannorpan turkki on yleensä tummanharmaa, mutta väritys vaihtelee vaaleasta ja punaruskeasta lähes mustaan. Turkissa on vaaleita, renkaanmuotoisia kuvioita, joiden avulla norpat voidaan tunnistaa yksilöllisesti. Saimaannorpan pää on pyöreähkö, kuono on lyhyt ja naamassa on tuuheat viikset, joiden avulla se suunnistaa ja saalistaa. Saimaannorpalla, kuten muillakin hylkeillä, viisivarpaiset raajat ovat taaksepäin suuntautuneet ja evämäiset. Sormissa on voimakkaat kynnet ja varpaita yhdistää uimaräpylä. Eturaajoilla norppa ohjaa uintiaan ja takaraajat toimivat pyrstöevinä.

Saimaannorpan poikaset, kuutit, ovat syntyessään harmaita.

Koko: aikuinen noin 140 cm pitkä. Paino: aikuinen 50-90 kg, kuutti syntyessään noin 5 kg.

Saimaannorppa on endeeminen eli kotoperäinen laji, eikä sitä esiinny muualla kuin Suomessa, Saimaan vesistössä. Saimaannorppaa on aiemmin esiintynyt Saimaalla laajasti ja runsaammin kuin nykyään (Saimaalla on arvioitu eläneen jopa tuhansia norppia), mutta ihmistoiminnan vaikutuksesta levinneisyys on painottunut järvialueen keskiosiin.

Saimaannorpan kiima-aika on maaliskuussa. Naaras synnyttää kuutin seuraavana talvena helmikuun aikaan luolaan, jonka se on kaivanut rantaan kasautuneeseen lumeen. Emo imettää kuuttia noin 6-9 viikkoa.

Saimaannorpat saalistavat ravinnokseen kaloja, pääasiassa ahvenia, muikkuja, särkiä, kuoretta ja kiiskiä.

Saimaannorpat viettävät suurimman osan ajastaan vedessä. Huhti-toukokuussa talvikarvan vaihtoaikaan saimaannorpan voi nähdä lepäilemässä jäällä tai rantakivillä tai -kallioilla. Talvella norppa saalistaa pilkkopimeässä jään alla, ja se pitää auki jäähän muodostamiaan hengitysaukkoja sekä kulkuaukkoja talvipesiinsä.

Aikuisen saimaannorpan elinpiiri on yleensä runsaat 90 neliökilometriä.

Saimaan järvialue on laaja ja sokkeloinen, koostuen useista pienistä saarista, lahdista ja salmista. Saimaannorpille tärkeimmät alueet sijaitsevat erityisesti hiljaisilla ja rauhallisilla rannoilla, joissa on riittävästi lumisia ja jäisiä alueita talviaikaista pesintää varten. Norpan pesäpaikat löytyvät yleensä kalliorantojen ja saarien suojaisista kohdista, joihin talvella kerääntyy lunta kinoksiksi.

Saimaannorppa on paikkauskollinen, joten sen talvipesäpaikat ja avovesiaikaiset levähdyspaikat sijaitsevat vuodesta toiseen samoilla alueilla.

Saimaannorpalle on jo useita vuosia rakennettu lumesta apukinoksia soveltuville pesäpaikoille, jotta norpan lumeen sidottua ja ilmaston lämpenemisestä kärsivää lisääntymiskäyttäytymistä on voitu vähälumisina talvina turvata.

Saimaannorppaa on metsästetty jääkauden jälkeisenä aikana ihmisten ravinnoksi ja sittemmin pääasiassa turkisten ja rasvan takia. Norppaa on metsästetty myös, koska sitä on pidetty tuhoeläimenä, joka aiheuttaisi haittaa kalastukselle. Luvallinen metsästys loppui vuonna 1955, kun saimaannorppa rauhoitettiin, mutta norppaa salametsästettiin vielä useita vuosia sen jälkeen.

Lappalainen, Vaajakallio, Suomi & Vihonen. 1995: Nisäkäskirja - suomalaisia nisäkkäitä. - Weilin+Göös. 128 s.

Nieminen, M. & Ahola, A. (toim.) 2017: Euroopan unionin luontodirektiivin liitteen IV lajien (pl. lepakot) esittelyt. – Suomen ympäristö 1/2017: 1–278.

Sipilä, T. 2003: Conservation biology of Saimaa ringed seal (Phoca hispida saimensis) with reference to other European seal populations. Doctoral dissertation. Helsingin yliopisto.

Suomen Luonnonsuojeluliitto: Saimaannorppa lajina. Viitattu 12.10.2024.