Sahapistiäiset – Symphyta

Sahapistiäiset (Symphyta) ovat vaihtelevankokoisia hyönteisiä, joiden tärkein erotustuntomerkki muihin pistiäisiin (Hymenoptera) verrattuna on niiden takaruumiin kiinnittyminen koko leveydeltään keskiruumiiseen. 

Sahapistiäisten pää on vahvasti kitinisoitunut ja erittäin kova. Se liittyy keskiruumiiseen ohuen ”niskan” avulla, joten se on liikkuvainen ja voi pyöriä eri suuntiin melko vapaasti. Päässä on verkkosilmät, jotka ovat usein suuret ja lisäksi yleensä kolme pistesilmää, mutta pistesilmät voivat myös puuttua tai olla surkastuneet. Tuntosarvet ovat pitkät, osoittavat tavallisesti eteenpäin tai kaareutuvat taaksepäin, ja vaihtelevan muotoiset, koirailla ne ovat tavallisesti pidemmät kuin naarailla. Eteen- tai alaspäin osoittavat suusosat ovat purevat, tai purevat ja imevät/nuolevat. Sahapistiäisillä on kaksi paria siipiä. Etusiivet ovat huomattavasti suuremmat kuin takasiivet. Lennossa etu- ja takasiivet liittyvät toisiinsa takasiiven etureunan pienten koukkumaisten väkästen, ”hamulien” avulla. Siivet ovat kalvomaiset, yleensä läpinäkyvät ja suipon pisaran malliset. Siipisuonitus on suhteellisen harva ja siipisarat isoja. Etusiivessä voi olla pigmentoitunut siipitäplä. Keskiruumiin viimeisessä jaokkeessa (metathorax) on suurimmalla osalla sahapistiäisistä takaselässä (metanotum) kaksi pientä selkäkyhmyä (cenchri). Nämä koholla olevat alueet ovat tavallisesti vaaleat ja niiden pinta on rosoinen. Selkäkyhmyjen rosopinnat liittyvät vastaavanlaisiin rosopintoihin etusiipien alla, jolloin ne pysyvät taitettuina tiiviisti paikoillaan takaruumiin päällä. Kuten mainittu, sahapistiäisten takaruumis liittyy koko leveydeltään keskiruumiiseen. Takaruumiin ensimmäinen jaoke voi olla jonkin verran muuntunut, mutta se ei ole koskaan sulautunut keskiruumiiseen eikä sen takana ole kuroutumaa, kuten hoikkatyvisillä (Apocrita). Takaruumiissa sahapistiäisnaarailla on yleensä sahamainen munanasetin. Se on yleensä piilossa sahantupen sisällä, jolloin sahantuppi silti näkyy, erityisesti ruumiin alapuolelta katsottuna. Munanasetin muistuttaa yleensä reunastaan sahaa ja sen hienorakenne toimii tärkeänä lajituntomerkkinä. Joillakin lajeilla munanasetin on poramaisen terävä ja pistävä.

Ruumiin pituus Suomessa alle 5 mm yli 4 cm. Suomen suurin laji ruumiin pituudeltaan jopa 44 mm (ilman munanasetinta) jättipuupistiäinen, Urocerus gigas.

Toukat ovat jalattomia tai eruciformeja muistuttaen vähintään kuuden käsnäjalkaparinsa kanssa perhostoukkia. Toukkien pää on eruciformeilla hyvin kehittynyt, niiden käsnäjaloissa ei ole koukkumaisia kynsiä, kuten perhosilla ja niiden tuntosarvet ovat hyvin yksinkertaiset kummut toisin kuin perhosen toukilla, joilla ne ovat yleensä 3-jaokkeiset.

Parittelu tapahtuu lennossa tai kasvillisuudessa. 

Naaraat munivat munansa kasvien sisään viiltämällä munanasettimella kasvin pinnan rikki tai loisimiinsa isäntiin. Partenogeneettinen lisääntyminen (sukusolujen tuotto ilman hedelmöittymistä) on yleistä. Joillakin lajeilla esiintyy telytokiaa: naaraat lisääntyvät partenogeneettisesti ja munivat vain naaraita, ja koiraita ei välttämättä esiinny ollenkaan. 

Muodonvaihdos on täydellinen. Toukka poikkeaa suuresti aikuisesta, ja toukka- ja aikuisvaiheen välillä on lepovaihe, kotelo (pupa). Toukkavaiheita on yleensä viisi. Yksilölle kehittyy siivet vasta kotelovaiheessa ja ne suoristuvat kotelosta kuoriuduttua.

Toukat ovat jalattomia tai eruciformeja. Kotelotyyppi on irto- tai muumiokotelo. Toukat kehräävät usein kotelokopan kotelonsa ympärille. Koteloituminen maahan, karikkeeseen tai ravintokasveihin.

Elinkierron pituus vaihtelee, voi kestää muutaman vuodenkin.

Talvehtiminen tapahtuu munana tai toukkana.

Ravintona toukilla pääasiassa kuollut tai elävä kasviaines, sienirihmat, ja jotkin harvat loisia jolloin ravintona toiset hyönteiset. Ravintokohteena useimmiten puuvartiset kasvit. Aikuisilla ravintona useimmiten siitepöly sekä mesi ja muut kasvinesteet; osa petoja.

Sahapistiäisillä (Symphyta) voi esiintyä toukkapesueita, jotka häirittyinä voivat nostaa ja heilutella etu- ja takapäätänsä ja erittää suustaan tahmeaa nestettä.

Aikuiset pistiäiset voivat siirtää toukkien ravintona toimivia sieniä itiöinä paikasta toiseen muninnan yhteydessä (puupistiäiset, Siricidae).

Sahapistiäiset lentävät kohtalaisesti, mutta useimmat pakenevat juoksemalla. 

Monilla sahapistiäisillä (Symphyta) esiintyy matkimista (Batesin mimikry); matkivat myrkyllisiä hoikkatyvisiä (Apocrita). 

Puupistiäiset (Siricidae) voivat munia pitkillä ja terävillä munanasettimellaan munansa syvälle kasvin sisään.

Kaikenlaisissa maaelinympäristöissä.

Taloudellisesti ja ekologisesti tärkeä ryhmä: jotkin lajit merkittäviä kasvituholaisia ja jotkin voivat aiheuttaa äkämiä (esim. lehtipistiäiset, Tenthredinidae).

Chinery, M.1978: Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.

Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.

Falk, S. 2015: Field Guide to Bees of Great Britain and Ireland. — Bloomsbury. 432 s.

Gullan, P. J. & Cranston, P. S. 2004: The Insects:An Outline of Entomology, 3rd Edition. — Blackwell Publishing. 584 s.

Heliövaara, K., Väisänen, R., Kemppi, E., & Lodenius, M. 1990: Heavy metal concentrations in males and females of three pine diprionids (Hymenoptera). — Entomologica Fennica. 1: 175–179.

Krogerus, H. (toim.). 1985: Suomen eläimet 4. Hyönteiset. — Weilin+Göös. 344 s.

McGavin, G. C. 2001: Essential Entomology. — Oxford University Press. 318 s.

UPM. 2011: Metsiemme pistiäisiä. — UPM. 26 s.