Pikkutiira – Sternula albifrons

Pikkutiiran levinneisyys ulottuu Pohjois-Afrikasta Itämerelle, Lähi-itään, Venäjän länsiosiin sekä Keski-, Itä- ja Etelä-Aasiaan. Euroopassa levinneisyys on hyvin laikuittaista, mieluisinta pesimäympäristöä ovat hiekkarannat ja kivikkoiset rannat, suola-altaat sekä jokisuistot. Eteläisimmät populaatiot ovat paikkalintuja, eurooppalaiset populaatiot muuttavat Länsi-Afrikan, Arabian niemimaan ja Intian rannikkoseudulle (BirdLife International 2021). Rengastustietojen perusteella pikkutiirat muuttavat Suomesta lounaaseen, siitä on useita rengaslöytöjä Länsi-Euroopan rannikolta muuttomatkan varrelta ja yksi löytö Senegalin rannikolta (Valkama ym. 2014).

Suomessa pikkutiira on hyvin harvalukuinen pesimälaji, muutamien kymmenien parien kokoinen pesimäkanta keskittyy Perämeren rannikolle. Saaristomerellä tavataan omaa pientä erillispopulaatiota, lisäksi se on satunnaisesti pesinyt Satakunnassa (Valkama ym. 2011). Suomen pesimäkanta on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (Hyvärinen ym. 2019).

Pikkutiira on harvalukuinen myös pesimäalueiden ulkopuolella. Ne saapuvat pohjoisimmille pesimäalueilleen huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa ja lähtevät syysmuutolle viimeistään elokuun lopussa, syyskuun alun jälkeen se on Suomessa hyvin harvinainen. Pikkutiira on havaittu Haliaksella 16 kertaa vuoden 2022 loppuun mennessä. Havainnot ajoittuvat huhtikuun lopulta heinäkuun alkuun.