Leveäpyrstökihu – Stercorarius pomarinus

Leveäpyrstökihu pesii Euraasian ja Pohjois-Amerikan puuttomalla tundralla, Vienanmereltä Beringinsalmelle ulottuvalla alueella, sekä Alaskan ja Kanadan pohjoisosissa. Pesintöjen aikana pääsääntöistä ravintoa ovat puuttoman tundran sopulit, kihut saapuvat vuodesta toiseen samoille alueille ja pesivät niinä vuosina, kun sopuleiden sykliset kannanvaihtelut ovat huipussaan ja ravintoa on riittävästi. Leveäpyrstökihut talvehtivat laajalti Euraasian, Afrikan, Australian ja Amerikan merialueilla. Kihut ovat myös kleptoparasiteetteja, taitavina ja vahvoina lentäjinä ne usein ryöstävät lokeilta ja tiiroilta kalasaaliita (BirdLife International 2021).

Esiintyminen Haliaksella

Leveäpyrstökihua tavataan Haliaksella säännöllisenä ja harvalukuisena läpimuuttajana. Kevätmuutto ajoittuu huhtikuun lopulta kesäkuun alkuun, päämuuton osuessa noin toukokuun 12. päivän ja kesäkuun 5. päivän väliselle jaksolle. Syyskauden havainnot ajoittuvat syyskuun puolivälistä marraskuun alkuun, suurin osa havainnoista tehdään syyskuun lopun ja marraskuun alun välisellä jaksolla. Leveäpyrstökihuja nähdään Suomen merialueilla lähinnä yksittäisinä lintuina ja muutamien lintujen parvina, joskus jopa yli kymmenen yksilön parvina. Keväiset linnut ovat pääsääntöisesti vanhoja ja syksyisistä suurin osa nuoria.

Leveäpyrstökihujen havaintomäärät vaihtelivat huomattavasti vuosien välillä seurantajakson aikana. Vaihtelu oli suurinta syyskauden määrissä, keskivertovuonna Haliaksella havaitaan vain yksittäisiä tai muutamia leveäpyrstökihuja, mutta joinain syksyinä se esiintyy huomattavan runsaana. Jos kihut saavat paljon poikasia lentoon Suomea lähimpänä olevilla pesimäalueilla, niitä muuttaa Atlantille runsaasti myös Vienanmeren ja Itämeren kautta. Parhaina syksyinä Suomessa voidaan havaita toistatuhatta leveäpyrstökihua. Nämä huippuvuodet näkyvät myös Haliaksen aineistossa, syksyllä 1999 asemalta käsin nähtiin kymmenen ja syksyllä 2014 yhteensä 12 yksilöä. Huippusyksyinä havaitaan myös myöhäisiä merikihuja ja huomattava osa syksyisistä kihuhavainnoista jää havainto-olosuhteiden takia lajilleen määrittämättömäksi (Koivula & Koistinen 2015, Lehikoinen & Soilevaara 2000, Olsen & Larsson 1997).