Systoechus gradatus
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
Levinneisyys Suomessa
Suomessa kaunokimalaiskärpänen tunnetaan seitsemältä paikalta, joista viisi on vanhaa ja kaksi uutta löytöä. Löytäpaikoista kolme on Hankoniemellä:
1. N: Hanko Tulludden. Yksi yksilö 7.7.1927 (R. Frey leg.). Paikalla on kerätty kärpäsiä vain satunnaisesti eikä kaunokimalaiskärpäsen nykytilasta paikalla ole varmaa tietoa.
2. N: Hanko Tvärminne. Yksi tai kaksi löytöä (1 ex A. Wegelius leg. ja 2 exx R. Frey leg.) Löytöjen tarkkoja paikkoja tai aikoja ei tunneta, ne sijoittunevat 1900-luvun alkupuoliskolle. Lajille sopivan habitaatin pinta-ala Tvärminnessä on kutistunut, mutta sitä on silti paikoin jäljellä mm. biologiselle asemalle vievän sivutien risteyksen kohdalla. Lajia on etsitty Tvärminnestä 2000-luvulla useampana vuonna tuloksetta.
3. N: Hanko Lappvik. Yksi yksilö, A. Nordman leg. Tarkka löytöpaikka tai -aika ei ole tiedossa. Löytö on todennäköisesti 1900-luvun alkupuoliskolta, ehkä 1930-luvulta.Todennäköisin löytöpaikka on Lappohjan kylän länsipuolella oleva dyynialue (Högsand - Lappvikmalmarna - Ryssmalmen).
4. St: Säkylä, Säkylänharju. Säkylänharjun löytöpaikka on paahdelajistostaan tunnetulla harjun ampuma-alueella, paahderinteen alemmassa osassa, kangasajuruohovaltaisella paikalla.
5. Sa: Kouvola (Valkeala), Vuohijärvi. Yksi havainto ([P.] Suomalainen leg.). Tarkka löytöpaikka- ja aika tuntematon. Löytöaika lienee vuosien 1920 ja 1950 välissä. Vuohijärven kylä on toiseen Salpausselkään kuuluvan laajan Selänpäänkankaan harjualueen reunalla. Alue kuuluu harjujensuojeluohjelmaan ja Natura 2000-ohjelmaan (kohde FI0424002). Paikka on osin puolustusvoimien omistama monien muiden kaunokimalaiskärpäsen löytöpaikkojen tavoin. Lajin nykyinen tilanne paikalla on tuntematon.
6. Sa: Taipalsaari, Pönniälänkangas. Yksi löytö kesäkuussa 2008 (I. Kakko leg.). Pönniälänkangas on Selänpäänkankaan tavoin osa toista Salpausselkää. Löytöpaikka on puolustusvoimien ampuma-alueella. Kankaan pinta on rikkonainen ja mineraalimaata on monin paikoin paljaana. Aluskasvillisuudessa on mm. kangasvuokkoa ja paikoin runsaasti ajuruohoa erityisesti tienluiskassa. Esiintymispaikka on hoidettu v. 2005 tavoitteena lisätä ajuruohoa ja siitä riippuvaisia hyönteislajeja. Ainakin ensimmäisinä vuosina hoitotoimen jälkeen suurin hyötyjä oli kuitenkin maitohorsma (Kittamaa et al. 2009).
7. Sb: Maaninka, Tuovilanlahti. Yksi yksilö 1900-luvun alusta, J. E. Aro leg. Aron tiedetään keräilleen Maaningan Tuovilanlahdella ainakin vuosina 1897 ja 1901. Tarkka löytöpaikka on tuntematon, mutta Tuovilanlahden kylä ja Korkeakosken jokilaakso sekä sitä ympäröivät harjualueet olivat 1800-luvulla sekä tunnettu matkailukohde että merkittävä paahdeympäristöjen hyönteisten esiintymispaikka. Alueen puusto oli tuolloin selvästi harvempaa kuin nykyisin; nykyisin tiheän täysikasvuisen kuusikon sijaan jokilaakson rinteillä kasvoi tuolloin mm. kissankäpälää (C. Lundströmin maastomuistiinpanot). Tuovilanlahden esiintymän nykytila on tuntematon, mutta löytöpaikan ympäristö on merkittävästi muuttunut; lajille sopivan habitaatin pinta-ala alueella on varmasti pienentynyt radikaalisti viimeisen 100 vuoden aikana.
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Kaunokimalaiskärpänen on Euroopassa eteläinen ja kaakkoinen. Lajia (tai muita Systoechus-suvun lajeja rikkikimalaiskärpästä lukuun ottamatta) ei tunneta Pohjoismaista, Baltiasta, pohjoisesta keskieuroopasta tai luoteisvenäjältä. Lähimmät havainnot ovat Saksasta, Puolasta ja Unkarista, josta levinneisyysalue jatkuu etelä- ja kaakkoiseurooppaan ja sieltä lähi-itään, pohjoisafrikkaan ja Itäpalearktiselle alueelle Kiinaan asti (Evenhuis & Greathead 1999).
Kuvaaja esittää havaintojen ajallista jakaumaa, joka ei ole sama asia kuin lajin runsastuminen/väheneminen.
Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja