Valkoviklo – Tringa nebularia
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
- Uhanalaisuus
- BirdLife Suomi ry., Suomessa tavatut lintulajit, http://www.birdlife.fi/havainnot/rk/suomessa_tavatut_lintulajit.shtml, 8.3.2015
LINKKI
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Valkoviklo pesii laajalla vyöhykkeellä pohjoisella Euraasian mantereella. Aivan pohjoisimmalta tundralta se puuttuu. Lajin pesimäalue Euroopassa yltää Skotlannista Fennoskandian kautta Venäjälle. Talvehtimisalue kattaa lounaisen Euroopan ja pohjoisen Afrikan rannikkoalueet, Lähi-idän, keskisen ja eteläisen Afrikan sekä eteläisen Aasian mukaan lukien Australian (BirdLife International 2018). Suomessa lajin esiintymisalue painottuu maan pohjoiseen osaan ja se puuttuu kokonaan aivan eteläisimmästä osasta maata (Valkama ym. 2011).
Esiintyminen Haliaksella
Haliaksella valkoviklo on läpimuuttaja. Kevätmuuton huippu havaitaan huhtikuun loppupuolelta toukokuun puoleen väliin, painottuen huhtikuun viimeiselle ja toukokuun ensimmäiselle viikolle. Parhaina päivinä on havaittu joitain kymmeniä lintuja. Valkoviklo muuttaa pääosin yöllä, minkä takia muuttajamäärät jäävät suhteellisen pieniksi.
Rengastusaineiston perusteella syysmuutto alkaa vanhojen naaraiden muutolla kesäkuun lopulta heinäkuun alkuun, jonka jälkeen mukaan tulevat vanhat koiraat ja nuoret linnut (Lehikoinen ym. 2014, Saurola ym. 2013). Syysmuutto on vilkkaimmillaan heinäkuun lopulta elokuun loppupuolelle. Päivittäiset määrät ovat kevätmuuttoa suurempia, mutta yhtään yli 100 linnun päiväsummaa ei ole laskettu. Muutto hiljenee syyskuun alussa, jonka jälkeen päivittäiset määrät ovat pääsääntöisesti alle viiden yksilön. Lokakuun puolella valkoviklo on jo hyvin harvalukuinen.
Valkoviklojen havaintomäärät runsastuivat noin kolmanneksella seurantajakson aikana. Pesimälinnustolaskentojen tulosten perusteella Suomen kokonaiskanta on pysynyt vakaana, mutta pohjoinen pesimäkanta on taantunut (Lehikoinen & Väisänen 2023).
Kuvaaja esittää havaintojen ajallista jakaumaa, joka ei ole sama asia kuin lajin runsastuminen/väheneminen.
Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja