Ruisrääkkä – Crex crex

Viljelysmaiden öiseen äänimaisemaan kiinteänä osana kuuluva, karkeasti raksuttava ruisrääkkä viihtyy parhaiten heinä- ja rehupelloilla, pensaattomilla pakettipelloilla sekä kuivahkoilla rantaniityillä. Lajin levinneisyysalue on varsin laaja, ulottuen Länsi-Euroopasta pitkälle Keski-Siperiaan ja Luoteis-Kiinaan. Levinneisyysalue on länsiosissaan laikuittainen, mutta Itä-Euroopassa ja Venäjällä tiheydet kasvavat huomattavasti. Suomessa vakituisen levinneisyysalueen pohjoisraja kulkee Oulu-Joensuu-linjalla suurimpien tiheyksien löytyessä maamme itä- ja kaakkoisosista. Laji talvehtii kaukana päiväntasaajan eteläpuolella, Afrikan itä- ja eteläosissa (Saurola ym. 2013; Taylor ym. 2020; Valkama ym. 2011; Väisänen ym. 1998).

Suomen ruisrääkkäkanta vaihtelee vuosittain melkoisesti mm. kevään sääolosuhteista johtuen. Kevätmuuton aikaan vallitsevat lämpimät kaakkoisvirtaukset suosivat rääkkien saapumista maahan. Ruisrääkkien määrät ovat olleet Suomessa korkeimmillaan aivan 1900-luvun alussa, mutta vuosisadan puoleenväliin mennessä kanta oli romahtanut sadasosaan tästä. 1960-luvulta alkaen kanta alkoi hiljakseen elpyä, mutta vielä 1990-luvulla laji luokiteltiin vaarantuneeksi (VU). 2000-luvulla kanta jatkoi elpymistään ja 2010 uhanalaisarvioinnista lähtien laji on luokiteltu elinvoimaiseksi (LC). Kun vuosina 1986–1989 toteutetun lintuatlaksen aineistojen perusteella ruisrääkkiä arvioitiin pesivän maassamme 500–1000 paria, oli viimeisimmän, vuosina 2006–2010 toteutetun atlaksen arvio jo 3000–7000 paria, ja vuosien 2013–2018 faunistisiin sekä vakiolinja-aineistoihin perustuva arvio 4300–16000 paria. Myös lajin levinneisyysalue on 2000-luvulla laajentunut Suomessa. Maailmankannan trendit ovat samansuuntaisia, ja sen katsotaan monissa eri osissaan olevan vakaa tai lievästi runsastuva. Lajin suurimpiin uhkiin kuuluu maatalouden tehostuminen, joka käsittää niin salaojituksen ja tehostuneen maankäytön, kuin heinänkorjuun koneistumisenkin, joka aiheuttaa maastopoikasvaiheessa poikaskuolleisuutta. Myös muuttomatkalla tapahtuva metsästys sekä pienpetojen aiheuttamat pesätuhot ovat uhkista merkittävimpiä (Birdlife International 2021; Lehikoinen ym. 2019; Rassi 2001; Tiainen ym. 2015; Valkama ym. 2011; Väisänen ym. 1998; Väisänen ym. 2018).