Maakotka on holakrtinen laji, sitä tavataan laajoilla alueilla Pohjois-Amerikassa, Euraasiassa, Keski-Aasiassa ja jopa Luoteis-Afrikassa. Maakotka on suurimmassa osassa levinneisyysaluettaan paikkalintu tai lähimuuttaja, se viihtyy vuoristoseuduilla ja yhtenäisillä metsäalueilla (BirdLife International 2021). Suomessa maakotkien yhtenäinen pesimäalue kattaa Suomen pohjoispuolen, eteläisimmät reviirit sijaitsevat Varsinais-Suomen pohjoisosissa ja Pohjois-Karjalassa (Valkama ym. 2011).

Maakotka on yksi Suomen vainotuimmista lintulajeista, pesimäkanta oli laittoman pyynnin ja häirinnän takia pienimmillään noin 200 parin suuruinen. Täysrauhoituksen ansiosta maakotkakanta on elpynyt ja Suomen pesimäkannan koko on nykyään arviolta 430-470 pesivää paria (Koskimies & Ollila 2023, Valkama ym. 2011). Tuoreimmassa uhanalaisuusarvioinnissa maakotkan Suomen pesimäkanta luokiteltiin vaarantuneeksi (Hyvärinen ym. 2019).

Esiintyminen Haliaksella

Maakotkan esiintyminen Haliaksella painottuu vahvasti syksyyn, suurin osa linnuista havaitaan syyskuun lopun ja marraskuun alun välissä. Päämuuton aikana lokakuun puolivälissä tai loppupuoliskolla asemalta käsin voi havaita lähemmäs kymmenen yksilön päiväsummia. Maakotkien tyypillinen muuttoreitti kulkee Hangon kaupungin päälle, siitä linnut usein kääntyvät takaisin itään tai jatkavat länsiluoteeseen kohti Kemiönsaarta. Talvisin ja keväisin maakotka on Haliaksella harvinainen, eikä sitä havaita kesäkuukausina lainkaan.

Maakotka on Suomessa osittaismuuttaja, vanhat linnut pysyttelevät reviireillään ympäri vuoden, nuoret ja esiaikuiset linnut muuttavat Ruotsin eteläosiin, Keski-Eurooppaan ja jopa Mustanmeren pohjoisrannikolle asti (Saurola ym. 2013). Maakotka on, Haliaksen havaintoaineistosta poiketen, myös säännöllinen talvehtija eteläisessä Suomessa.

Maakotka – Aquila chrysaetos

Ei tyyppinäytteitä

Tyyppinäytteet

Ei kansallisia tieteellisiä kokoelmanäytteitä

Kansalliset tieteelliset kokoelmanäytteet