Kiljukotka – Clanga clanga

Kiljukotka on itäinen laji, sen levinneisyysalue ulottuu Euroopan itäosista pitkälle Venäjälle, Mongolian pohjoisosiin ja Kiinan koillisosiin. Tärkeimmät talvehtimisalueet sijaitsevat Lähi-idässä ja Aasian eteläosissa. Laajasta levinneisyydestä huolimatta kiljukotka on harvalukuinen, maailmankannan on arvioitu vain muutaman tuhannen pesivän parin suuruiseksi. Kiljukotka on elinympäristöjen hupenemisen sekä vainoamisen takia luokiteltu maailmanlaajuisesti vaarantuneeksi lajiksi (BirdLife International 2021).

Suomessa kiljukotka on säännöllinen harhailija sekä satunnaispesijä, maastamme tunnetaan kautta aikain vain muutamia kymmeniä pesähavaintoa (Valkama ym. 2011). Laji on Suomessa luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi (Hyvärinen ym. 2019). Haliaksella kiljukotkaa tavataan pääsääntöisesti syksyisin, elokuun lopulta lokakuun lopulle, kevät- ja kesäkausina se on havaittu pariin otteeseen. Tämän sivun aineistossa esitetään havainnot vain lajilleen määritetyistä yksilöistä. Kiljukotka on pitkiltä etäisyyksiltä vaikea määrittää varmasti lähisukulaislaji pikkukiljukotkasta, lisäksi Itä-Euroopan pesimäalueilla lajit risteytyvät keskenään (Forsman 2016). Suomen havaintomäärissä ei ole havaittavissa 2000-luvulla kovinkaan suuria muutoksia, kiljukotkia nähdään noin kymmenestä muutamiin kymmeniin yksilöihin vuosittain (esim. Rissanen 2019, Rissanen ym. 2010).