Hiirihaukka – Buteo buteo

Hiirihaukan levinneisyysalue kattaa suurimman osan Euroopasta, lisäksi hiirihaukkaa tavataan laajalla alueella Länsi-Venäjällä ja Keski-Aasiassa. Läntiset linnut ovat enimmäkseen lähimuuttajia ja paikkalintuja, itäiset talvehtivat Lähi-idässä ja Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa (BirdLife International 2018). Suomessa tavataan kahta eri alalajia, läntistä nimialalajia buteo ja itäistä alalajia vulpinus. Levinneisyysalue yltää lähes yhtenäisenä Kemiin ja Kainuuseen, ja Rovaniemeltä pohjoiseen laji on jo harvalukuinen. Vuonna 2011 Suomen pesimäkannaksi arvioitiin 4 000 – 5 000 pesivää paria (Valkama ym. 2011).

Esiintyminen Haliaksella

Hiirihaukkaa tavataan Haliaksella läpimuuttajana. Kevätmuutto alkaa jo maaliskuun alussa, syksyyn verrattuna vaisu päämuutto havaitaan huhtikuussa ja viimeisiä muuttajia voi näkyä vielä toukokuun loppupuoliskolla. Kesäkuukausina hiirihaukka on harvalukuinen ja havainnot koskevat pesimättömiä lintuja. Syysmuutto käynnistyy elokuun alkupuoliskolla, ja päämuutto havaitaan syyskuun puolivälin ja lokakuun puolivälin välisellä jaksolla. Parhaina päivinä asemalta käsin lasketaan yli kolmensadan linnun päiväsummia, ja usein saman syksyn aikana havaitaan useampi yli sadan linnun päivämuutto. Syysmuutto hiipuu lokakuun loppuun mennessä, ja talvikuukausina hiirihaukka on Tulliniemen saaristossa harvalukuinen talvehtija.

Hiirihaukka on muuttokäyttäytymiseltään tyypillinen suuri petolintu, joka hyödyntää auringon lämmityksen aiheuttavia nousevia ilmavirtauksia. Haliaksella kerätyn rengastusaineiston perusteella hiirihaukat aloittavat muuttonsa myöhemmin aamupäivällä kuin pienemmät petolinnut, ja muuttoaktiivisuus laskee hyvissä ajoin ennen auringonlaskua (Lehikoinen ym. 2011).